maailmanpolitiikka

Mitä niin sanottujen ISIS-naisten sekä lasten kanssa tulisi tehdä, ja mitä arvelen että tapahtuu?

Syyriassa vankileireillä on käsittääkseni 11 suomalaista naista jotka ovat vapaaehtoisesti ISISin riveihin lähteneet. Heidän lisäkseen leireillä on heidän lapsiaan, joista osa on muuttanut vanhempien mukana Suomesta ja osa syntynyt Syyriassa. Edellä mainitut ovat Suomen kansalaisia.

Luultavasti heidät kaikki saataisiin Suomeen jos niin haluttaisiin. Syyrialla on halua tyhjentää vankileirejä. Kyse on siis pitkälti siitä, mitä Suomessa halutaan tehdä.

Ukrainan kriisi - propagandan paluu

Yksi maailmanpolitiikan viime kuukausien yllättävimpiä käänteitä on ollut perinteisen propagandan paluu. Ehdin jo luulla että laajamittainen tiedon vääristely valtiojohtoisesti ei vaan ole mahdollista - kun on noita internettejä ja kamerakännyköitä - mutta niin vain Kremlin suunnasta näyttivät miten sitä osaa olla väärässä. Sotilaallinen kuri toimii näemmä edelleen.

Mitä Venäjä tahtoo?

Viime viikkoina on tullut mieleen lapsuuteni 1980-luku. Sen lisäksi että ajelin polkupyörällä ympäriinsä Espoon Kirkkojärveä, ostin kioskilta irtokarkkeja, aloin hahmottamaan maantiedettä ja yhteiskuntaa. Silloin kylmä sota veteli viimeisiään, mutta maailma oli vielä jakautunut punaiseen ja siniseen. Myös ydinsodan uhka ahdisti.

Nyt tuo lievä tausta-ahdistus on tehnyt paluun, joten sallittakoon bloggauksissa askel paikallisesta tasosta suurvaltapolitiikkaan.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 11.2019