Kreikka

Ateena: Panathinaiko tai toiselta nimeltään Kallimarmaro -stadion

Olipa kerran 1800-luvun viimeinen vuosikymmen. Olympialaisperinne elvytettiin Ateenassa 1896. Kisoja varten kunnostettiin Panathinaiko-stadion. Ystäväni Google kertoo että stadionia kutsutaan myös nimellä kallimarmaro eli "kauniisti marmoroitu".

Ateena: Akropolis

Parthenon, Akropolis.

Olipa kerran heinäkuu 2013. Oli hillittömän kuumaa, ja satuin olemaan Ateenassa. Tieni vei Akropolin huipulle. Ensimmäiseksi kuvaksi täytyy kyllä valita Parthenon. Akropolis oli alun perin mykeneläinen linnake, ja se nousee 90 metrin korkeuteen miljoonakaupungin ylle.

Ateena: Votsalakian uimaranta, Pireus

Koska olen kiertänyt kuvaamassa kaikki Espoon uimarannat, hätäisempi saattaisi luulla että en muilla rannoilla käykään. Joskus saatan kuitenkin tylsistyä, ja mennä uimaan erimerkiksi Pireuksen uimarannalle. Pireus on Ateenan naapurikaupunki, siis tavallaan paikallinen Espoo. 

Mielipiteitä

Rajaa sisältöä

Esim. 02.2017