Kannattaako sairaala rakentaa itse vai yhdessä?

Huomisessa Espoon kaupunginhallituksen kokouksessa käsitellään Espoon sairaalan rahoitusta (tästä esityslistaan).

Puolarmetsään rakennetaan tulevan vuosikymmenen aikana kuntoutussairaala, sekä myös elä ja asu -mallin mukaisesti asuntoja ikäihmisille.

Viime syksynä Espoon valtuusto päättii että sairaalan rahoituksessa selvitetään niin sanottua kumppanuusmallia. Espoo etsisi yhteistyökumppaneita kuten rahoittajia ja rakennuttajia, joiden kanssa toteuttaisi sairaalan yhteistyössä. Rahat tulisivat muualta, mutta tietty pitkässä juoksussa Espoo maksaisi kulut. Vastaavalla tavalla ei ole rakennettu Suomessa julkisia rakennuksia, mutta kylläkin esimerkiksi Lohja-Muurla -moottoritie.

Edellistä vertaillaan kustannusmielessä "perinteiseen" tapaan joilla kaupunki rakentaa rakennuksia: ottaa lainaa ja rakennuttaa itse. Toteutusmuoto on tällöin useimmiten kaupungin omistama yhtiö.

Kumppanuusmallin hyvä puoli on se, että rutinoituneet kumppanit osaavat asioita joita kaupunki ei osaa. Espoo ei ole koskaan rakentanut vastaavan kokoluokan sairaalaa, eikä ainakaan puoleen vuosisataan tule toista rakentamaankaan.

Alustavat laskelmat näyttävät että riskit kumppanuusmallissa ovat hallittavampia - sairaala ei ole niin halpa toteuttaa kuin se voisi ideaalitilanteessa olla, muttei myöskään niin kallis kuin se voisi pieleen mennessään olla.

Huomisessa kaupunginhallituksessa virkamiesesitys on, että olemme jatkaneet suunnittelua niin kuin käskettiin, ja jatkettaisiin lisää.

Päätöksenteon paikka tulee sitten kun kumppanuusmalli on selvitetty niin pitkälle, että voidaan valita sen ja oman rahoituksen välillä. Tällä hetkellä ei voi vielä vertailla, sillä oma malli tunnetaan, mutta toista mallia vasta selvitetään.

Sen kunniaksi hyvää äitienpäivää kaikille!

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 12.2019