Kaupathan ovat jo auki sunnuntaisin!

Eduskunta päättää loppuvuonna kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta. Uuden ehdotuksen mukaan kaikki kaupat saisivat olla sunnuntaisin auki kuusi tuntia, ja pienimmät kaupat vaikka kellon ympäri. Itse pohdin onko keskustelussa jäänyt huomioimatta että kaupat jo ovat jo käytännössä auki myös sunnuntaisin.

Tällä hetkellä kaikki kaupat saavat olla sunnuntaisin auki joulun alla ja kesällä - siis puolet vuodesta. Alle 400 neliön kaupat ja taajama-alueiden ulkopuoliset kaupat saavat olla sunnuntaisin auki ympäri vuoden. Edellisten lisäksi huoltoasemien yhteydessä seurataan huoltoasemien säädöksiä ja aukioloajat ovat vapaat. Tämä silloinkin vaikka kaupalla ei olisi käytännössä mitään tekemistä huoltoasematoiminnan kanssa.

Niinpä olemme liukuneet tilanteeseen että keskimääräisesti kaupat ovat jo auki sunnuntaisin, etenkin ruokaa myyvät sellaiset. Yhä uusilla poikkeuksilla onkin poikkeuksesta luotu vaivihkaa sääntö.

Kummallinen sivutuote ovat olleet huoltoasemakauppojen nousu. Kylän keskellä oleva kauppa on joutunut pitämään ovensa kiinni sunnuntaisin, ja kaupunkirakenteen sivuun pystytetty samankokoinen "huoltoasemakauppa" on auki kellon ympäri. Kauppojen aukiolosäädäntö on alkanut johdattelemaan yhteiskunnan suunnittelua ja palveluverkkoa.

Itse en ole suuri kauppojen sunnuntaiaukiolon ystävä. Olisi ihan hyvä jos jokin päivä olisi selkeästi rauhoitettu yleiseen löhöilyyn. Mutta vielä vähemmän pidän nykytilanteesta, jossa lainnsäädäntöön on puhkottu kymmenittäin porsaanreikiä. Perinteiset asutuksen keskellä sijaitsevat kaupat joutuvat antamaan tasoitus mottoritien varsilla sijaitseville kaupoille.

Tässä tilanteessa lienee vaan hyvä että säännöt tehdään samoiksi kaikille. Joko lainsäädäntöä löysentämällä - tai tiukentamalla.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2019