Robinhoodin myötä ilmaista osakekauppaa - uusi mullistus tulossa amerikanmaalta?

Yhdysvalloissa on vireillä kiinnostava kuvio. Robinhood-niminen yritys, jonka taustalla on yhtenä rahoitajana myös Google, tarjoaa mahdollisuutta käydä pörssikauppaa Yhdysvaltalaisissa pörsseissä kuluitta. Tulossa saattaa olla melkoinen mullistus - ja jälleen uusi yhteiskunnallisesti merkittävä instituutio joka “koodataan uusiksi” ja jonne uudet Googlen kaltaiset jättifirmat työntyvät. 

Toiminta ei ole vielä alkanut, mutta alkaa kaiketi näihin aikoihin. Tällä hetkellä voi kirjautua jonotuslistalle, palvelu avataan kaiketi osa kerrallaan.

Verkon välityksellä voi jo nyt tehdä pörssikauppaa huomattavasti helpommin kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Suomessa tätä palvelua tarjoavat niin pankit kuin vain verkossa toimiva Nordnet. Kuluja kuitenkin tulee euroista kymppeihin per ostos.

Harrastelijasijoittajalle nykytilanteesta on useita haittoja.

(1) Toimeksiannot maksavat aina, muutamasta eurosta muutamaan kymppiin. Mitä pienempiä summia sijoittaa, sitä enemmän rahoista menee kuluihin. Jos käytettävissä on satanen ja ostosta maksaa vitosen, menee rahoista 5 % kuluihin. Siinä saa jo vuoden pari odotella osinkoja, että saa edes kulut katettua. Lisäksi myös myyminen maksaa.

(2) Edellinen johtaa siihen, että kannattaa jemmata enemmän rahaa ja ostaa kerralla ainakin 500 tai 1000 eurolla jotain yritystä. Tämä taas merkitsee sitä, että omistusta ei pääse kovinkaan hyvin hajauttamaan, ja riski on suurempi

(3) Toimeksiantojen korkea hinta johtaa myös siihen, että perinteinen “osta ja myy” malli kääntyy muotoon “osta ja odota”. Tämä ei ole mitenkään huono asia (onhan se nyt kummallista että voi tienata elantonsa sillä että myy ja ostaa sopivalla hetkellä), mutta asettaa piensijoittajat eri asemaan kuin suursijoittajat.

(4) Lopputuloksena piensijoittajien kannattaa ostaa melko vakaita yrityksiä joita ei edes aio myydä vuosikymmeneen tai pariin. Hyöty tulee osingoista.

Mitä maksuton osakekauppamahdollisuus sitten merkitsee etuina piensijoittajalle?

(1) Halutessaan voi käydä kauppaa vaikka päivittäin pyrkien myymään kalliilla ja ostamaan halvalla. Siis voi tehdä samaa mitä ammattimaiset sijoittajat tekevät.

(2) Pienenkin rahasumman voi hajoittaa laajalti. Sadalla eurolla voi ostaa vaikka sataa eri yritystä. Tällöin ei ole sidottu kiinni yksittäisiin yrityksiin, vaan voi tehdä itse samaa hajautusta mitä esimerkiksi rahastojen kautta tehdään. Vaan rahastot ottavat hallinnointikuluina vuosittain 1-2 % kokonaissummasta, ja tämän osan voi siis pitää itsellään. Myönnettäköön tosin, että rahastoissa on taustalla ammattilaisia jotka myös pyrkivät ostamaan ja myymään oikeita asioista oikeilla hetkillä.

Itse näen kiinnostavimpana “kansankapitalismi” -suunnan. Kun yritysten omistaminen on entistä helpompaa, eikä siitä aiheudu kuluja, yhä useampi pääsee kiinni myös omistamiseen ja sen tuomiin hyötyihin. Työelämän muuttuessa perinteinen jako, jossa yksi omistaa ja toinen on edellisellä töissä, on jotenkin vanhanaikainen. Ideaalitilanteessa elantonsa saa eri suunnasta ja eri tavoilla, jolloin esimerkiksi työttömyys ei ole niin suuri peikko kuin nykyisellään.

Kiinnostavaa on myös Google rooli yhtenä rahoittajana. Google on yrityksenä laajentamassa myös muihin suuntiin kuin verkkomaailmaan, ja hakee jalansijaa esimerkiksi autoteollisuudesta. 

Robinhood on palveluna sukua Googlen maksuttomille palveluille: tarjotaan samaa ilmaiseksi mitä muut tarjoavat rahalla. Kate pyritään saamaan myöhemmin voluumien kautta: jos käyttäjiä on miljoonia tai satoja miljoonia, ei tarvitse saada päivässä kuin joku hassu sentti per käyttäjä tai mainos silloin tällöin, ja pääsee kylpemään rahassa. 

Jos Robinhood lähtee toimimaan, voin hyvin uskoa että varsin pian yritys ostetaan osaksi Googlen tuoteperhettä ja jättiyhtiö lähtee tosissaan haastamaan pankkisektoria. Koodaamalla asioita uusiksi voi muuttaa maailmaa.


Loppuklausuulina: Itsekin ilmoittauduin jonotuslistalle. En ole vielä selvittänyt ottaako Robinhood alussa mukaan eurooppalaisia, tai miten verottaja asiaan suhtautuu. Toisaalta jos yritys on tosissaan, ei sillä kestä kauaan ennenkuin toimintaa on myös Euroopassa. 

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 06.2019