Turun telakka, loistoristeilijän rakentaminen ja kummalliset tuet

Tänään aamulla (28.12.2012) tuli tieto siitä, että viime viikot puhututtanut STX-telakan loistoristeilijän rakentamisurakka meni Turun sijaan Ranskaan. Valtion tuki ei ollut riittävä, sanottiin.

Monella tapaa ikävä asia, ei käy kiistäminen. Turun telakalle ja sen työntekijöille koituu hankalia aikoja, ja uhkana on, että suomalainen varustamoteollisuus ei tästä iskusta toivu.

Koetan kuitenkin katsoa asiaa hieman kauempaa. Kaikki tietoni ovat puhtaasti julkisuudesta poimittua.

Globalisaation myötä maailmankauppa on muuttunut. Siinä missä sekä verotus että politiikka noudattelevat pääosin maiden rajoja, yrityspuolella maiden rajoilla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Yrityksellä on toimipisteitä eri puolilla, ja konsernin sisällä voidaan kierrättää rahaa ja työtä.

Esimerkiksi tässä tapauksessa yritys kilpailutti kahta omaa telakkaansa vastakkain - tai oikeastaan vastakkain kilpailutettiin kahta eri maata (joissa heidän telakkansa sijaitsevat). Eli: yksi yritys, kaksi eri maata.

Tilanne muistutti perinteistä tarjouskilpailua. Tässä ovat ehtomme? Kumpi suostuu ensin, tai tarjoatteko vielä enemmän kuin pyydämme?

Taustalla oli kyse lainasta. Telakkayhtiö olisi toivonut 50 miljoonan lainaa, luultavasti jostakin alla mainitusta syystä

(1) Yhtiö ei saa pankeilta lainaa tai sen korko on hyvin suuri. Tämä on itsessään huolestuttava vaihtoehto: jos pankki arvioi, että riski on suuri, niin miten se riski pienenisi, jos rahan lainaa pankin sijaan valtio?

(2) Valtio saa lainaa huomattavasti halvemmalla kuin yhtiö saisi. Jos oletetaan että valtio saisi lainaa vaikkapa kaksi prosenttia halvemmalla kuin yhtiö saisi, niin se olisi jo miljoonan säästö ensimmäisenä vuonna...

(3) Toivotaan nollakorkoista lainaa? Jos lainan korko olisi valtiolle vaikka kolme prosenttia vuodessa, mutta jälleenlainatusta rahasta korkoa ei perittäisi, niin vuosien myötä epäsuoraa tukea ehdittaisiin antaa varmaan runsas kymmenen miljoonaa. Minulla ei ole aavistustakaan onko näin, mutta mahdollista tämäkin on.

Käytännössä yritystoiminnan tukemisessa puhutaan veronkevennyksistä. Monet maat tarjoavat esimerkiksi uusille ulkomaisille yrityksille alennettua veroa ensimmäiset viisi tai kymmenen vuotta. Suomessa näin ei toimita. Vaan jos valtio tukee toimintaa, voi senkin nähdä veronalennuksena. Jos liiketoiminnasta kerättäisiin veroja veroja 100x, ja tukea annetaan 20x, niin silloinhan käytännössä kevennetään verotusta 20x verran.

Ainakin risteilyalusten rakentaminen vaikuttaa olevan aika kummallista elinkeinotoimintaa. Jos risteilyaluksia ei saada tehtyä ilman valtion tukea, niin mitäs liiketoimintaa se on? Eikö laivoista ole varaa maksaa sen verran kuin niiden tekeminen maksaa? Vai pääsevätkö tilaajat “vetämään välistä” kun yhteiskunnan tuen myötä lasketaan hinnat todellisten hintojen alapuolelle?

Yleisesti ottaen elinkeinopolitiikan tulisi keskittyä tarjoamaan mahdollisuuksia: ammattitaitoinen työvoima, tukea innovaatioihin, toimiva julkinen struktuuri ja monet muut asiat antavat mahdollisuuden toteuttaa yritystoimintaa.

Jos tuetaan perustoimintaa, ollaan menossa harhateille. Jos aiemmin kannattava liiketoiminta “liukuu” vähemmän kannattavan suuntaan, julkisen rahoituksen lisääminen vain lykkää tosiasioiden tunnustamista. Kenties sponsoroinnin myötä voidaan jatkaa vielä vuosi tai vuosikymmen, mutta seinä on kuitenkin vastassa.

Olisi myös hyvä päästä tilanteeseen etteivät yritykset ainakaan EU:n sisällä voisi kilpailuttaa maita keskenään. Yhteisesti sovitut pelisäännöt estäisivät maiden välisen shoppailun.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2019