Helsingin uimarannat: Pikkukoski

Pikkukosken uimaranta löytyy Helsingin Oulunkylästä. Iso ja hyvinvarusteltu ranta on suosituin Vantaajoen varrella olevista uimarannoista. Ja hyvästä syystä.

Ranta syvenee nopeasti. Hyppytornien kohdalla on jo varsin syvää.

Myös virtauksia kannattaa varoa. Tosin ei näin keskellä kesää vettä ei virtaa ihan siinä määrin kuin kevättulvien aikaan.

Löytyy myös nurmikkoa missä kölliä.

Vieressä ovat pirunkalliot.

Maisemat Pirunkalliolta ovat pirun komeat. Siitäköhän tuo nimi?

 

 

Helsingin uimarannat-kokonaisuus

Helsingissä on päälle 30 virallista tai epävirallista uimarantaa. Olen kiertänyt kuvaamassa uskoakseni ne kaikki. Täältä pääset rantojen esittelyyn

Kannattaa tutustua myös Espoon ja Vantaan uimarantoihin. Kaikkiin uimarantakokonaisuuksiini pääset täältä.

 

Kommentit

Pikkukoski​ on rakkain ja erikoisin uimaranta. Rakkain lapsuuden muistojen vuoksi ja erikoisin valtavan korkean kallion vuoksi.  Tulipa lapsena melkein pudottua kiipeillessä siellä. Uimakoulussa en oppinut uimaan, liian kylmät kesät oli. Niinpä en kallion ponnahduslautaakaan käyttänyt. Rannalla oli "kummituspuita", eli jonkun perhosen toukan verkkoihinsa kätkemiä lehtipuita. Mutta kaikki muistot silti mukavia.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2019