Lisää uusi kommentti

Rautalammin kirkko

Rautalammin kaunis puukirkko valmistui vuonna 1844. Paikalla sijaitsi aiemmin pienempi kirkko.

Isoäiti on kotoisin Rautalammilta, ja olen käynyt Rautalammilla miltei joka vuosi koko ikäni ajan. Lapsena pohdin että miten ihmeessä näin pienessä kunnassa tarvitaan näin isoa kirkkoa, ja miten täältä pystyi lähtemään niin paljon porukkaa Amerikkaan.

Myöhemmin tajusin, että Rautalampi oli tuolloin miltei maakunnan kokoinen jättiläiskunta - ja kirkossakin oli sitä myöten vilinää.

Jännää muuten, että Rautalampi on isänaidin kotiseutua. Vaan tätä kirkkoa ovat olleet rakentamassa isoisän äidin puolen sukulaiset (asuinpaikkana etelärannikko), he kun olivat erikoistuneita isoihin puurakenteisiin.

Kellotapuli on vuodelta 1768, ja on kuulemma Rautalammin kylän vanhimpia rakennuksia.

Siunauskappeli on toisella puolella hautausmaata. Tyyli on hieman erilainen kuin muissa rakennuksissa.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 06.2019