Lisää uusi kommentti

Työt alkoivat Suviniityssä

(Keski-Espoon Sanomat 1/2012)

Pitkään suunnitteilla olleella Suviniityn alueella alkoi viime vuoden puolella tapahtua: alueen itäreunalla aloitettiin kahden kerrostalon rakennustyöt, samoin katujen ja kunnallistekniikan toteuttaminen aloitettiin.

- Viime vuonna alkoi sekä kunnallistekniikan että pääkatujen rakentaminen. Niiden pitäisi olla valmiina tämän vuoden lokakuussa. Asuntoja rakentuu sitten omaa tahtiaan, summaa tämän hetken tilannetta Espoon keskuksen projektijohtaja Torsti Hokkanen.

Suviniityyn on tulossa vajaan parin tuhannen asukkaan uusi asuinalue. Alueen keskellä tulee sijaitsemaan Suviniitynpuisto, alueen reunoille tulee muutamia rivitaloja, mutta pääosin Suviniittyyn rakennetaan 3-5 kerroksisia kerrostaloja. Tyyliltään pääosin harjakattoiset talot tulevat olemaan värikkäitä, ja muistuttavat pikemminkin Vantaan Kartanokoskea kuin läheisiä Suvelaa ja Kaupunginkalliota.

Suurin katutyö on Sunantien linjan siirtäminen: Sunantien siirretään idemmäs niin, että tie yhdistyy radan alittavaan Espoonporttiin. Sunantien, Espoonportin ja Siltakadun risteyskohtaan tulee liikkenneympyrä.

- Suviniityn päiväkoti rakennetaan vuonna 2013. Sen sijaan koulun toteutusaikataulu on vielä auki. Kirkkojärven koulun myötä alueella ei ole tällä hetkellä tarvetta uudelle koululle, mutta tarvittaessa Suviniittyyn voi koulun rakentaa, kertoo Hokkanen.

Uutena asiana Espoon keskuksen alueelle Suviniittyyn tulee kalliopysäköintilaitos. Toteutus tulee olemaan samanmallinen kuin Etelä-Leppäraavassa: parkkipaikoista vastaa erillinen yhtiö, taloyhtiöillä ei ole omia parkkipaikkoja. Lisäksi alueelle parkkipaikkoja tulee katujen varsille ja parkkitaloon.

Tony Hagerlund
Tony Hagerlund on kirjoittanut Keski-Espoon Sanomiin 13 vuotta, ja on Espoon keskuksen kehittämistä ohjaavan kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen jäsen.
Artikkeli on julkaistu Keski-Espoon Sanomissa 1/2012, 4.3.2012)

Minimaalinen editori (Suodatettu HTML, kuvien lataus palvelimelle ei sallittu, <!--break--> ei toimi)

  • Sallitut HTML-tagit: <p> <br> <a> <em> <strong> <u> <img>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Ei editoria (Selkokielinen teksti, ei HTML:ää, <!--break--> ei toimi)

  • HTML-merkintää ei sallita.
CAPTCHA
Tämä on visuaalinen varmenne, joka esitetään lomakkeen automatisoidun käytön estämiseksi. Ole hyvä, klikkaa "En ole robotti" -ruksia ja sen jälkeen tarvittaessa ratkaise tehtävä. Vasta sen jälkeen voit lähettää tämän lomakkeen nappia painamalla.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 07.2019