Lisää uusi kommentti

Perustulolla työtä ja hyvinvointia

Vihreät repäisivät viikonloppuna ja asettivat yhdeksi vaaliteemakseen perustulon. Rohkea veto. Kun haluaa saada aikaa jotain uutta, pitää ajatella ja tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmin. Monilla puolueilla ei ole tarjota vaihtoehtoja, meillä on.

Perustulo on keino taata toimeentulo monille niistä, jotka pätkä- ja osa-aikaisten töiden, opiskeluiden ynnä muiden tilanteiden seurauksena putoavat tyhjän päälle. Tärkeää on muuttaa koko sosiaaliturvajärjestelmää – nykyinen jako työllisiin ja työttömiin on viisikymmentä vuotta vanha ja aikansa elänyt jako. Maailma on jo muuttunut, pää vaan rohkeasti pois pensaasta ja silmät auki. Nyt pitää ratkoa nykyisiä ja tulevia ongelmia.

Perustulo tukee työn tekoa, sillä jokaisesta tienatusta eurosta saa käteen 60 senttiä. Perustulo takaisi tasaisen pohjan jonka varaan rakentaa elämää tilanteessa kuin tilanteessa. Lisäksi tulonsiirto- ja myös verotusjärjestelmää on mahdollista samassa yhteydessä selkeyttää.

Yksi ystäväni kritisoi perustuloa sillä, että se tukee kotona makaamista. Perustulo ei kuitenkaan tukisi kotona makaamista yhtään enempää kuin nykyinenkään järjestelmä. Meillä on jo toimeentulotuki, johon on myös kotona makaava automaattisesti oikeutettu. Siis tällä hetkellä, juuri sinunkin kotiseudullasi.

Ja lopuksi, niitä kotona joka tilanteessa makaavia lonkankääntäjiä on todella vähän. Kannattaisi pikemminkin keskittyä siihen suureen enemmistöön, jotka ovat kotona koska eivät pääse töihin. Siinä meillä on haastetta, ja vihreillä on haasteisiin myös vastauksia.

> Perustulolla turvataan hyvinvointi (kirjoitukseni Lehtivihreässä lokakuussa 2006)
> Perustulo kannustaisi työhön (Vihreiden tiedote 3.12.2006)

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024