Lisää uusi kommentti

Tärdennän kirjoitusta vielä sen verran, että lastenhoitoa en ole huomioinut kirjoituksessa lainkaan. Tosiasiassa itseni lisäksi myös puoliso on ahertanut yllättäen ja pyytämättä politiikan parissa. Hän on näet hoitanut lapsia silloin kun minä olen ulkomaailmassa, ja ilman poliittista harrastustani olisin taatusti ollut kotona enemmän.

Jos arvioidaan että vajaasta 5000 tunnista olisin ollut noin neljänneksen lastenhoitovuorossa (osa politiikkaan liittyvistä asioista hoidetaan lapsia hoitaessa), niin puoliso on ahertanut yhteiskunnan puolesta runsaat tuhat tuntia. Sellaisen vajaan työvuoden verran.

Kiitos kuuluu tosin myös vanhemmilleni jotka ovat hoitaneet lapsia tarpeen mukaan, ja pikkaisen myös sisaruksilleni.

Tämä usein unohtuu - palkaton "harrastelupolitiikka" vaatii paljon myös luottamushenkilöiden perheiltä ja läheisiltä. Esimerkiksi kaupunginhallitusvaiheeni oli koko suvun projekti.

 

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 07.2019