Lisää uusi kommentti

Karamalmin liikennepuisto kuntoon seuraaville sukupolville

(Länsiväylä 13.6.2015)

Kivenheiton päässä Nokian pääkonttorista Karamalmilta löytyy liikennepuisto - tai oikeammin sen jäänteet. Vajaan kolmenkymmenen vuoden ajan liikennepuisto on saanut rapistua. Asfaltti ja suojatiet erottuvat edelleen, ja kunnostuksella puiston saisi taas entiselleen.

Liikennepuisto eli huippuhetkiään 1950 ja -60 luvuilla, jolloin sitä pidettiin priimakunnossa ja kävijämäärät olivat suuret. 

Puiston aluetta ollaan kaavoittamassa uudelleen. Yli puolen hehtaarin kokoisen alueen eteläreunaa on jo aiemmin suunniteltu toimitiloille, ja pohjoispuoli on nyt harkinnassa.

Liikennepuiston alue on niin iso, että alueelle mahtuisi ongelmitta lisäksi vaikkapa aidattu leikkialue pienemmille lapsille, keinuja vähän isommille ja penkkejä aikuisille. Alueella voisi hyvin olla“puisto puistossa”, yhdistetään samaan pakettiin uutta ja vanhaa. 

Miksi purkaa jotain vanhaa, hienoa ja tarpeellista, jos ei ole pakko? Liikennepuistojen ideana on antaa mahdollisuus harjoitella liikennekäyttäytymistä. Espoossa on noin 200 asukas- ja leikkipuistoa. Kyllä yhden niistä teemana voisi olla liikenne. Samalla tultaisiin säilyttäneeksi pala espoolaista historiaa.

Tony Hagerlund
Espoo

Hagerlund.netissä
> Kuvia Karamalmin hylätystä liikennepuistosta

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 02.2019

Mielipiteitä