Lisää uusi kommentti

Espoon saaret: Iso ja Pieni Lehtisaari sekä Sumparen

Tästä alkaa uusi sarja: esittelen tulevina vuosina kaikki Espoon saaret joihin vain on mahdollista päästä tutustumisretkelle. Ensimmäisenä vuorossa on kolmen saaren nippu: Iso ja Pieni Lehtisaari sekä Sumparen. Aloittakaamme tutustumisretki Sumparenilta, sillä siellä on yksi  hienoimmista paikoista mitä Espoosta löytyy. Alkuun näkymä koilliseen. Huomatkaa Tuomelan veneveistämö, jossa rakennettiin veneitä vielä 1960-luvulla (nykyisin yksityisaluetta)..

Sitten merellinen näkymä lounaaseen. Tästä eivät maisemat paljoa parane.

Yhdyssilta Sumparenin ja Ison Lehtisaaren välillä.

.

Tässä vielä kuva Sumparenilta. Näkymä pohjoiseen, etualalla Pieni Lehtisaari.

Saarilla on monenlaisia mökkejä. Yleisin mökkityyppi vaikuttaa olevan pienehkä sellainen noin nelikymmenneliöinen kaksihuoneinen "kalastajatalo". Monenlaisia mökkejä tuolta löytyy, mutta en nyt perheen ja kameran kanssa kierrellyt kuitenkaan pihapiireissä.

Sitten Ison Lehtisaaren puolelle.

 

Pääosa saarista on mökkitontteja, joka tietty rajoittaa jonkun verran kiertelyä ja kuvaamista. Myös pihapiirejä ja kotirauhaa pitää tietty kunnioittaa. Saaria pitkin mutkittelee tämän tyylisiä kävelyteitä. 

Ison Lehtisaaren keskellä ei ole yhtään sellainen tunne että olisi saarella merellä. Metsä on luonnontilaista, ja espoolaiseen tapaan kalliot ovat lähellä.

Espoo omistaa täältä 16 hehtaaria, joten mustikassa voi käydä ihan kunnan mailla. Mustikoita täällä nimittäin riittää.

Keskellä Isoa Lehtisaarta on sitten suuri pirunpelto. Pirunpelto on laaja kivikko, joka sijaitsee muinaisella rannalla. Vedenpinnan laskiessa pirunpeltoja on voinut jäädä syvällekin sisämaahan.

Niin, olin kyllä joskus kauan sitten kuullut Ison Lehtisaaren pirunpellosta, mutta olin tietysti koko asian unohtanut. Siinä sitten hieman yllättyy kun tämänkaltaiseen törmää.

Ison Lehtisaaren pohjoisrannalla on onkos se nyt virallisesti yhteyslaituri.. Tässä on sen verran syvää, että isommillakin veneillä pääsee rantautumaan.

Vieressä on Espoon kaupungin teknisen toimen näemmä aika vähäisellä käytöllä oleva mökki laitureineen. Aion selvittää tämän(kin) mökin käyttöastetta, joskos näitä kaupungin tiloja saisi tehokkaampaan käyttöön.

Tällä reissulla oli mukana iso lauma sukua ja jälkeläisiä, sekä terävä paikallinen opas. Jos lähdet vierailulle uusiin paikkoihin, auttaa jos mukana on joku joka tietää asiasta paljon enemmän kuin itse tiedät. Kiitoksia vaan..

Tämä reissu lähestyy loppuaan, Tässä yhdyssilta Ison ja Pienen Lehtisaaren välillä. Taustalla saarista pienempi.

Hieno retki on hyvä lopettaa tyylillä. Tavatkaa Lehtisaarten helmi, Villa Zilliacus. Jugendhuvilassa on tyyliä ja kokoa. Tästä huvilasta tulee vielä laaja, erillinen kokonaisuutensa.

Muualla verkossa:
> Lehtisaaren historia (Lehtisaaren osakaskunta)

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 06.2019