Lisää uusi kommentti

Päiväkoti keskellä kylää

(Lepuski Lepuski 5/2015, 11.11.2015)

Painiityn päiväkoti aloitti toimintansa aiemmin tänä vuonna. Lähelle Helsingin rajaa viime vuosina muodostuneen asuinalueen lapset pääsevät nyt hoitoon kodin lähelle. Komea  värikäs rakennus toimii myös alueen maamerkkinä. 

Viisivuotias Laura pohtii Painiityn päiväkodin ja hänen aiemman hoitopaikkansa eroja.

- Aiemmassa päiväkodissa ei ollut samanlaista kiipeilytelinettä eikä monivärisiä seiniä. Muutoinkin päiväkoti ja kaverit ovat mukavia, hän summaa.

Alunperin Painiityn päiväkodin tontille kaavailtiin sekä koulua että pientä päiväkotia. Koululle ei ollut akuuttia tarvetta, mutta päiväkodille sitäkin enemmän. Niinpä tontille rakennettiin päiväkoti.

Päiväkoti on suurehko: viisi lapsiryhmää ja lähes sata lasta. Rakennuksessa on myös kerhotilat.

“Kouluhenkisyyttä” on kuitenkin jäljellä. Isoimmat lapset syövät ruokasalissa, rakennuksessa on myös ateljee, ja liikuntasali on iltakäytössä. Päiväkoti vaikuttaa ottavan myös kyläkeskuksen roolia.

Tony Hagerlund
Artikkeli on julkaistu Lepuski-lehdessä 5/2015, 11.11.2015.

Lisää kuvia päiväkodista toisaalla näillä sivuilla.

Minimaalinen editori (Suodatettu HTML, kuvien lataus palvelimelle ei sallittu, <!--break--> ei toimi)

  • Sallitut HTML-tagit: <p> <br> <a> <em> <strong> <u> <img>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Ei editoria (Selkokielinen teksti, ei HTML:ää, <!--break--> ei toimi)

  • HTML-merkintää ei sallita.
CAPTCHA
Tämä on visuaalinen varmenne, joka esitetään lomakkeen automatisoidun käytön estämiseksi. Ole hyvä, klikkaa "En ole robotti" -ruksia ja sen jälkeen tarvittaessa ratkaise tehtävä. Vasta sen jälkeen voit lähettää tämän lomakkeen nappia painamalla.

Rajaa sisältöä

Esim. 11.2018