Lisää uusi kommentti

Strukturoidut sijoitustuotteet ovat huijausta - niistä kannattaa pysyä niin kaukana kuin mahdollista

Eräs ystävä kerran mainitsi, että blogieni otsikoista ei aina käy ilmi mitä mieltä olen. No, tällä kertaa varmaan ilmenee. Stukturoiduista sijoitustuotteista kannattaa pysyä niin kaukana on inhimillisesti mahdollista.

Päivän Helsingin Sanomissa oli artikkeli siitä, kuinka 80-vuotiaan ikäihmisen varallisuus oli huvennut. Itse hän ei muistanut mitä oli tullut tehtyä, mutta säännöllisesti oli käyty “sijoitusneuvonnassa.”

Käytännössä 50 000 euron omaisuus hupeni neljässä vuodessa neljännekseen. Ensin on sijoitettu korkeakuluisiin ja korkeariskisiin sijoitustuotteisiin, sitten on irtisanottu niitä kesken ajan ja maksettu siitä sakkoja, ja sijoitettu toisiin korkeakuluisiin ja korkeariskisiin sijoitustuotteisiin. Kuluja on laskutettu varainhoitajille päälle 11 000 eurolla, eli noin 20 % kokonaispotista.

Sijoituspalveluja antavien yritysten pitää toimia asiakkaan edun mukaisesti. Käytännössä näyttää olevan niin, että oma etu tulee ensin ja asiakkaan sitten joskus perässä. Hankalinta on tilanne, jossa "sijoitusneuvontaa" antava saa provisioita jos saa kaupattua tiettyjä tuotteita. Asiakkaan ja oma etu menevät sekaisin. Jos saa myytyä asiakkaalle sopimattoman ja korkeakuluisen tuotteen, niin kiva omille tuloille. Todella puolueetonta.

On helppo moralisoida asiaa. Mikäs sijoitusneuvoja se on, joka kannustaa tai ainakaan ei katkaise tilannetta, kun asiakas tekee itselleen kalliita mutta neuvojalle tuottoisia sijoituspäätöksiä? Käytännössä ongelma on laajempi: ihmisiä sumutetaan tahallaan epäselvillä tuotteilla ja komeilla puheilla.

Kävin viime vuonna erään varainhoitoyrityksen juttusilla, kun kauniisti pyysivät. Oli komeat tilat, dynaamista henkilökuntaa, hienosti sisustetut tilat ja komeat maisemat. Tuli ihan sellainen olo että wau, näillä on homma hanskassa.

Kerroin että sijoittajana haluan hajauttaa matalakuluisesti. Vastaus oli, että ei meillä oikein näitä ole, mutta miten olisivat strukturoidut sijoitustuotteet. Varsin nopeasti siirryttiin siis matalakuluisista tuotteista kalleinpiin mitä löytyy.

Annoin sitten tilanteen edetä omalla painollaan. Toisella oli selvästi sapluuna joka tuli läpikäydä. Myös riskit mainittiin - pointsit siitä - mutta esimerkiksi kulujen suhteen paketti oli hyvin, hyvin epäselvä. En kokenut että sain neuvontaa, mielestäni olin taitavan ja hiotun myyntipuheen kohteena.

Lopun kunniaksi, mitä ovat strukturoidut sijoitustuotteet? Ne ovat käytännössä vedonlyöntiä osakkeiden arvosta, joissa jokaisella tuotteella on vähän erilaiset pelisäännöt. Normaalisti osakkeita omistetaan suoraan tai rahastojen kautta. Strukturoiduissa sijoitustuoteissa veikataan esimerkiksi mitä joillekin osakkeille käy. Tiettyjen ehtojen toteutuessa liikkellelaskija maksaa sinulle, toisten ehtojen toteutuessa menetät rahojasi. Tapauksessa kuin tapauksessa jokunen prosentti otetaan päältä juoksevina kuluina.

Perusongelma on, että tavallaan pelaat liikkeellelaskijaa vastaan - liikkelelaskija kun on laatinut pelin säännöt. Kuinka moni arvelee että on todennäköistä voittaa tilanteessa, jossa vastapuoli on laatinut huolella pelin säännöt itselleen edulliseksi? Joku voittaa, mutta ei niin paljoa kuin toisin toimimalla. Ja joku häviää, enemmän kuin toisin toimimalla.

Kaikista merkittävin ongelma on sijoitustuotteissa kuin sijoitustuotteissa korkeat kulut. Oletetaan että osakemarkkinat tuottavat 7 % vuodessa. Jos maksat kuluina 2-3 %, niin maksat ainakin kolmanneksen tai lähes puolet tuotosta varainhoidosta - myös vuosina jolloin sijoitukset tuottavat tappiota. Jos kulut painaa lähelle nollaa prosenttia, niin saa tuottoa pitkässä juoksussa paljon enemmän.

10 000 euron sijoitus on 7 % vuosituotolla 20 vuoden kuluttua 36 165 euroa. Jos vuosituotto onkin 4 % (eli kolme prosenttia lähti varainhoitoyritykselle), tilillä onkin 21 068 euroa. Eli vaatimaton 15 000 euron ero tuotossa, alle puolet vähemmän.

Jos joskus menet varainhoitajalle joka ei mainitse jossain vaiheessa keskustelua, että hänelle menevät kulut tarvitsee myös huomioida, olet päätynyt valeneuvojan vastaanotolle. 

Rajaa sisältöä

Esim. 08.2017