Lisää uusi kommentti

Vantaan vanhat sillat: Hakkilan kiviholvisilta

Hakkilan kiviholvisilta palvelee kevyen liikentee siltana - ja on yksi pääkaupunkiseudun hienoimmista kiviholvisilloista. Vuonna 1897 valmistunut silta ylittää Keravanjoen Satomäen ja Hakkilan välissä. Olen kuullut tätä siltaa kutsuttavan myös Satomäen sillaksi. Rakkaalla sillalla on monta nimeä.

Jos tästä yli pyöräilee, ei välttämättä millään tavoin noteeraa että ihan helävän kulttuuriistorian kanssa tässä ollaan tekemisissä.

Tässä on kuva Tikkurilantien uuden sillan alta. Olin reissussa kaverin kanssa syyskuun lopulla. Päivä oli lämmin, ei nyt ihan helteinen, mutta kuuma tuli. Joskus sitä tajuaa, että tämä taitaa olla kevän viimeinen päivä. Tai ainakin kesän viimeinen päivä kun ehtii kunnolla kierrellä kameran kanssa.

Keravanjoki oli varsin seesteinen. Puissa alkoi olla jo merkkejä ruskasta.

 

 

Kiviholvisillat

Valokuvausreissuillani olen tutustunut pääkaupunkiseudun, mutta myös muun Suomen vanhoihin siltoihin. Alla olevista linkeistä pääset erillisiin kokonaisuuksiin.

Espoon vanhat sillat | Helsingin vanhat sillat | Vantaan vanhat sillat |
hakusanan kiviholvisilta -tuloksiin

 

 

Mielipiteitä

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 12.2018