header

Lisää uusi kommentti

Turvallisuudentunnetta lisää minusta se, että paikalla on ihmisiä, jotka ovat töissä, kuten esimerkiksi bussikuskit. Töissä oleva ihminen tuntuu luotettavammalta kuin kuka tahansa vastaantulija. Siksi kai istuin pienenä arkana varhaisteini-ikäisenä linja-autossa ihan etuosaan. Sitä en ihan ymmärrä, miten julkinen liikenne lisäisi turvallisuutta yleisemmin kuin juuri liikenteessä ja bussipysäkkien läheisyydessä. Varmasti töhrittäviä paikkoja löytyy muualtakin? Tai no, tietenkin sitä kautta välillisesti se voi lisätä turvallisuuttakin, että ihmiset kulkevat pysäkeille yms. Ihmiset ulkona lisäävät turvallisuutta, ei se että kaikki välttävät liikkumasta ulkona pimeän tultua. Lapset eivät minun tuntumani mukaan voi yhtä vapaasti liikkua itsekseen kuin vielä lapsuudessani. Liittyy kai sekä liikenteen lisääntymiseen että lastenhoidon muutokseen, turvallisuushakuisuuden lisääntymiseen (esim. turvaistuinten käyttö, iltapäivähoito koululaisille). Pidetään me aikuiset ainakin ulkotila hallussa! Äärimmäisyyksiin jos mennään, on aika pelottava kaupunki sellainen, jossa ihmiset eivät liiku eivätkä uskalla liikkua muuta kuin omalla autolla (mieluiten luodinkestävillä ikkunoilla varustetulla).

Rajaa sisältöä

Esim. 1.2021