Lisää uusi kommentti

Tepsisivätkö yhteiset kotiintuloajat?

Helsingin Sanomat uutisoi, että yli puolet pääkaupunkilaisista oli sitä mieltä, että alle 15-vuotiaille pitäisi säätää kotiintuloajat. Ihan hyvä ajatus, olen minäkin periaatteessa samaa mieltä. Mutta…

Kun olin pieni, minulla oli kotiintuloajat. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti lapsia joilla on kotiintuloajat. Varmaan nuo 56 % joiden mielestä kotiintuloajat ovat hyvä asia, ovat sellaiset lapsilleen asettaneet.

Yhteiskunta ei voi tehdä kaikkea. On vanhempien oikeus ja velvollisuus huolehtia lapsistaan. Ei jokin kaupunginjohtajien yhteinen julistus muuttaisi asiaa miksikään. Poliisilla taas ei ole mahdollisuutta ryhtyä lapsien liikkumista valvomaan. Eikä se edes ole poliisin tehtävä.

Julkinen sektori on ahtaalla. Velvoitteita riittää, ja rahaa ei ole tarpeeksi. Samaan aikaan veroja halutaan laskea ja palveluista halutaan entistä yksilöllisempiä. Yhteiskunnalla ei ole varaa eikä mahdollisuutta ryhtyä hoitamaan edes osittain vanhempien tehtäviä. Eikä se ole hyvästä, sillä vanhemmat hoitavat vanhemmuutensa kyllä yhteiskuntaa paremmin.

Tämä on hyvä hetki tehdä asioita yhdessä. Vanhemmat voivat sopia naapureiden kanssa yhteisistä kotiintuloajoista. Asioita voidaan sopia koulujen ja asuinalueiden tasolla. Aloitteen pitää tulla kuitenkin jostain muualta kuin kunnanvirastosta.

Iso ongelma on kuitenkin, että osa vanhemmista ei osaa, halua tai kykene katsomaan lastensa perään. Tämä asia ei muuksi muutu kauniilla julistuksilla. Vanhemmuutta tulee tukea, ei korvata.

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024