Lisää uusi kommentti

Stasi-arkistot auki

Suomessa tuntuu aina olevan hankalaa suhtautua menneeseen, jos siellä on mitään ikävää odottamassa. Stasi-arkistoista väännetään kättä, iltapäivälehdet spekuloivat tietolähteiden nimillä ja vuosikymmenien takaisilla teoilla. Entä jos arkistot vaan avattaisiin tyystin tai tutkijaporukalle? Lopulta voitaisiin keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Synnyin vuonna ’75. Suhteeni DDR:n on erilainen kuin vuosikymmentä tai kahta aiemmin syntyneillä. Olin aika vanha ennen kuin ymmärsin miksi kaksi Saksaa ylipäätänsä olemassa. Oli myös ristiriitaista, että se vähemmän demokraattinen Saksa oli nimeltään demokraattinen Saksa.

On tietysti ikävää jos satuit vakoilemaan vieraalle valtiolle, ja nyt siitä saavat muut tietää. Mutta entäs sitten, ainahan se on ikävää jäädä kiinni jos on tehnyt jotain tyhmää.

Suurin osa "urkkijoista" on luultavasti päässyt listoille tietämättään, ollut siis uhri itsekin. Monet poliitikot ovat keskustelleet ja spekuloineet – ja päätyneet sitten välikäden kautta Stasin tietolähteeksi.

Salailu tekee pienestäkin asiasta ison. Tässäkin tapauksessa pienet ja vaatimattomat teot saavat isot mittasuhteet. Miksi ei avata arkistoja, ja käsitellä asia kunnolla loppuun?

Jos taustalta löytyy jotain isompaa, kunnon maanpetturuutta, eikö se olisi vain lisäsyy syy tutkia asiaa huolellisesti?

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024