Kirjoittanut Pertti Rantala (ei varmistettu) 19 Lokakuu, 2007 - 15:00.
Meidän veronmaksajien oma yhtiö Motiva Oy saa julkisuuteen toimittamillaan laskelmilla ihmiset uskomaan, että energiansäästölamput olisivat yksi osa kasvihuonekaasujen vähennystalkoissa. Asia on kuitenkin päinvastoin. Jos kaikki hehkulamput Suomessa korvattaisiin sisätiloissa energiansäästölampuilla, kasvihuonekaasujen määrä lisääntyisi muutamalla kymmenellä tuhannella tonnilla.
Tämä laskelma perustuu siihen, että meillä pohjolassa on valoisa vuosipuolikas, jolloin valaistusta tarvitaan arviolta vain 20 % pimeään vuosipuoliskoon nähden. Vain tuona valoisana ja siis myös lämpimänä puolivuotena energiansäästölamput vähentävät käytettyä kokonaisenergiaa, koska lämmityskautena vastaava energia säästetään lämmitysenergiassa.
Kun sähkö on kasvihuonekaasujen osalta selvästi fossiilisia polttoaineita puhtaampaa, tuo talven ajan fossiilisten polttoaineiden säästö käytettäessä hehkulamppuja tuo kokonaisuuteen pienen lisäyksen hiilidioksidipäästöissä, jos siirrymme energiansäästölamppuihin.
Energiansäästölamput eivät vähennä hiilidioksidipäästöjä