Täytyy myöntää, että

Täytyy myöntää, että kesän aikana en ole miettinyt metroa lainkaan :) Helsingissä käydessä olen tosin metroa käyttänyt.

En ole tietoinen tuoreimmista selvityksistä, joten en osaa sitä enempää ottaa kantaa yksityiskohtiin. Selvää kuitenkin on, että turvallisuudesta vaan ei voi tinkiä.

Myöskään esteettömyyden kohdalla ei voi oikoa mutkia - asemista pitää saada saman tien sellaisia että ne palvelevat myös erityisryhmiä. Mikään "kiertäkää 400 metriä laiturin toiseen päähän koska käytätte pyörätuolia" ei vaan käy.

Sinällään alkuvaiheen liikennemäärille minuutin vuoroväli jne. ei ole realistinen. Toisaalta - ideaalitilanteessa - lähivuosina matkustajamäärät kasvavat ja julkisen liikenteen käyttö kasvaa. Tällöin on hyvä eteti olla kiinni 2000-luvun alun matkustajatilanteissa.

Eli pitää olla turvallista ja pitää olla mahdollista ajaa enemmän vuoroja myöhemmin, vaikka maksaisi enemmän.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Images can be added to this post.
  • You can use BBCode tags in the text.

Lisätietoa muotoiluasetuksista