Lisää uusi kommentti

Päivän Helsingin Sanomissa esiteltiin pääkaupunkiseudun isoimpia ostoskeskuksia sekä suunnitteilla olevia sellaisia. Ei siinä voinut kuin ihmetellä, kyllä tulee kerrosneliömetrejä. Lommilaa suunnitellaan vaatimattomasti kaksi ja puoli kertaa Isoa Omenaa suuremmaksi.

Isot ostoskeskukset ovat ottaneet vanhojen kylänaukioiden aseman: niissä kokoonnutaan, ja hoidetaan asioita. Maailman mukana ovat muuttuneet myös toimintatavat, seurakunnat ovat avanneet ostoskeskuksiin kappeleita ja kunnat tarjoavat julkisia palveluita ostoskeskusten yhteydessä. Espoossa ostoskeskusten yhteydessä on kirjastoja ja yhteispalvelupisteitä.

Iso ostoskeskus ei ole vain iloinen ja onnellinen asia. Lähiseudun pienet kaupat kärsivät. Joku huutaa väliin että sitähän ihmiset haluavat. Valitettavasti kaikki eivät halua, mutta kaikki kärsivät seurauksista. Ikäihminen ilman omaa autoa tai pikkulapsi ei vaan pääse kilometrien päähän, vaikka kuinka haluaisi. Kaupassakäynti nojaa auton käyttöön, joka lisää liikennettä.

Ei iso ostoskeskus silti ole vain ikävä asia. Niistä pidetään ja niissä käydään mielellään. Eivät kunnalliset päätöksentekijät tätä voi sivuuttaa. Vaan kunnallisten päätöstentekijöiden käsissä on päätös siitä minne näitä niin sanottuja kaupan suuryksiköitä saa rakentaa.

Espoo on kunnostautunut kaukonäköisessä kaavoittamisessa. Lappävaaran Sello rakennettiin aluekeskuksen keskelle, kiinni juna-rataan. Iso Omena yhdistää Matinkylää ja Olaria, kävelymatkan päässä asuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Espoon keskukseen nouseva Entresse tulee olemassa olevan keskuksen yhteyteen, pääovi bussipysäkin kohdalle. Juuri näin jättimäisiä ostoskeskuksia tulee rakentaa - asutuksen keskelle, työmatkojen varrelle ja julkisten kulkuvälineiden ehdoilla.

Sen sijaan ostoskeskuksia ei saa päästää pelloille kauas asutuksesta, automatkan päähän. Tässä kohden kuntalaisten tulee olla tarkkoina, kyseessä on meidän valintamme. Jos emme halua isoja ostoskeskuksia syrjään asutuksesta, niin ei vain suostuta.