Lisää uusi kommentti

"Kuka maksaisi meidän yrityksen tappiot?"

Viime kuukausina talous on ollut keskeisessä asemassa uutisissa kuin uutisissa. Pääosin amerikkalaiset pankit ovat lainanneet hillittömästi rahaa ilman suunnitelmaa miten saada ne takaisin.

Kriisin laineet lyövät kovaa myös Suomeen asti. Suomalaiset kunnatkin joutuvat sopeutumaan seurauksiin - kun maailmantaloudella menee heikommin, Espookin saa vähemmän verotuloja. Puhumattakaan kaikista Espoon sijoittamista rahoista.

Yksi talouselämän teeseistä on se, että yhteiskunnan ei pidä sekaantua talouselämän toimintaan. Säännökset ja rajoitteet vain haittaavat. Tällä hetkellä ei kyllä sillä vaikuta. Yhteiskunta on mitä halutuin seurustelukumppani sillä hetkellä kun menee heikosti.

Pankkien tukeminen on tarpeen, pankkien kaatuessa tavalliset kansalaiset menettäisivät varansa. Tuki ei kuitenkaan saa olla sokeaa eikä yksipuolista - yhteiskunta voi ottaa omansa takaisin esimerkiksi "ostamalla" tuella tuettavien omaisuutta.

Ongelmallisin tilanne on jos yhteiskunta kuittaa holtittoman toiminnan myötä syntyneet kulut, mutta hyödyn jakavat muut. Räikein esimerkki tästä on amerikkalainen pankki joka maksaa tukidollareillaan optioita surkeasti epäonnistuneelle johdolleen. Tällöin syntyy yritysten kannalta suorastaan nerokas kuvio - ulkoistetaan tappiot, pidetään voitot.

Olisiko aika kypsä Tobinin verolle? Tobinin verossa valuuttamarkkinoiden kaupankäynnille asetetaan pieni, alle prosentin suuruinen vero. Tämän seurauksena valuutan juoksuttaminen ympäri maailmaa pikavoiton toivossa muuttuisi aiempaa kannattamattomammaksi. Kerättävillä varoilla voitaisiin tehdä paljon hyvää, esimerkiksi järjestää kaikille puhdasta vettä.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024