Elokuvia joita on kuvattu Espoossa tai Kauniaisissa

Espoossa ja Kauniaisissa on kuvattu runsaasti elokuvia, osin tai kokonaan. Kattavaa listaa en ole löytänyt, joten luon sellaisen. Ylläpidän listaa kun uusia tietoja tulee vastaan. Vinkkaa puutteista, niin täydennän listaa
 
Näin alkuun rajaan dokumentit ulkopuolelle. Lisäksi esimerikikis vain studiokuvilla ei ole merkitystä, kuvissa pitää olla jotain josta voi tunnistaa missä on.
 
Osaa elokuvista en ole edes nähnyt, olen muualta kuullun varassa. Siinä määrin olen asiaa varmistanut, etten ihan huhjen pohjalta näitä listalle laita.
 
8pallo (2013)
  • Aku Louhimies.
  • Kohtaus kuvattu Mankkaan K-Supermarketissa

95 (2018)

  • Aleksi Mäkelä.
  • Jääkiekon maailmanmestaruudesta kertovaa elokuvaa on kuvattu ainakin Kivenlahden ostarilla ja Karakalliossa, 
Aikuisten poika (2014)
  • Juha Lehtola.
  • Kohtaus Espoon kulttuurikeskuksessa.
Ainoat oikeat (2013)

Akvaariorakkautta (1993)

  • Claes Olsson.
  • Elokuvassa pari lähtee keskisuomalaiseen hotelliin, mutta hotellinäkymät ovat oikeasti kuvattu Viherlaaksossa, ravintolaa Lagunassa ja viereisessä Villa Dalkullassa.

Autuas eversti (1958)

  •  
Bodom (2016)
  • Ohjaus: Taneli Mustonen. Lisätietoja Wikipediassa.
  • Elokuva on kuvattu Espoossa ja Virossa, ei kuulemma tosin ihan todellisilla tapahtumapaikoilla.

Cyclomania (2001)

  • Simo Halinen.
  • Kohtauksia kuvattu Kauklahdessa Espoonkartanon tienoilla ja Saunalahdessa.

Ella ja kaverit (2012)

  • Taneli Mustonen.
  • Kuvauspaikkoina muun muassa Thorstorpia Leppävaarassa (Ellan koulu), Espoon keskuksen virastotaloa sekä Gumbölen kartanoa.

Elokuu (2011)

  • Oskari Sipola.
  • Elokuvassa ainakin soudetaan Nuuksiossa.
Espoon viimeinen neitsyt
  • kuvattu osin Suvelassa. Kieltämättä nimikin vihjaa Espoon suuntaan.

Graffiti meissä (2006)

  • Miika Ullakko
  • Elokuvaa on kuvattu ainakin Kivenlahdessa.
Heinähattu ja vilttitossu (2002)
  • Ohjaus: Kaisa Rastimo, lisätietoa Wikipediassa.
  • Perheen olympialaiset on kuvattu Lasilaaksossa. Urheilukenttä ja lähialue on tosin tyystin muuttunut sitten elokuvan kuvausten.

Hurmaava joukkoitsemurha (2000)

  • Ere Kokkonen.
  • Autotalliitsemurhakohtaus on kuvattu Villa Liipolassa Kauniaisissa.
Hääyö myytävänä (1979)
  • Elokuvan alussa mennään naimiiin Espoon kirkossa ja vietetään vastaanottoa Bembölen kahvituvalla. Taustalla näkyy Bembölen huoltoasema 1970-luvun kuosissaan.
  • Katsottavissa YLEn Elävässä arkistossa.

Ihmiselämän ihanuus ja kurjuus (1988)

  • Matti Kassila.
  • Kuvattu osin Kaisankodissa ja ympäristössä.

Intohimon vallassa (1947)

  • Kuvattu osin Espoossa.

Jos rakastat (2010)

Juoksuhaudantie (2004)

  • Veikko Aaltonen.
  • Yksi kohtaus on kuvattu Latokasken suoralla, silloin kun siellä vielä oli lato.

Jäniksen vuosi (1977)

  • Risto Jarva.
  • Autolla ajetaan Kivenlahdessa ja Tapiolassa.

Kaikella rakkaudella (2013)

  • Matti Ijäs.
  • Kuvattu osin Nuuksionmaja..a
Katsastus (1988)
Kielletty hedelmä (2009)
Kolmas laukaus (1959)
  • Ohjaus: Ytjö Nortta.
  • Bembölessä kuvattuja kohtauksia.

Kummeli ja kultakuume (1997)

  • Elokuvassa ajetaan Röyläntiellä.
 Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017)
  • Ohjaus: Hannaleena Hauru.
  • Vielä julkaisematonta elokuvaa on kuvattu Hotelli Korpilammella.

Levottomat 3 (2004)

  • Minna Virtanen.
  • Lenkkeily muuttui seksiksi veneessä Haukilahden venesataman tienoilla.

Liian paksu perhoseksi (1998)

  • Elokuvaa on kuvattu Pakankylässä.

Lottovoittaja UKK Turhapuro (1973)

Luokkakokous (2015)

  • Taneli Mustonen.
  • Ainakin yksi kohtaus on kuvattu Latokaskessa, Nöykkiönkadun ja Kaskimaan risteyksessä. Lisäksi Otaniemen rantasauna on mukana.

Mielensäpahoittaja (2014)

  • Dome Karukoski.
  • Elokuvaa on kuvattu paljolti Saunalahdessa.
Miljardin dollarin aivot (1967, USA)
  • Ohjaus: Ken Russell. Huom! Pääosassa Michael Caine.
  • Tarvaspää eli nykyisin Gallen-Kallelan museo toimii pääkonnan kotina.

Missä kuljimme kerran (2011)

  • Peter Lindholm.
  • Yksi kohtaus on kuvattu Träskändan kartanon puistossa.

Mitä meistä tuli (2009)

  • Miika Ullakko.
  • Olarin lukion aula näyttelee mielisairaalan aulaa.

Musta jää (2007)

Myrsky (2008)

  • Kaisa Rastimo.
  • Elokuvaa on kuvattu ainakin Kauniaisissa. Puhelinkoppi oli metodistikirkon edessä Thurmanninpuistossa. Matinkylän ostoskeskus näytteli DDR:rää.
Nousukausi (2003)
  • Johanna Vuoksenmaa.
  • Elokuvaa kuvattiin monessakin paikassa Espoossa, vaikkakin "Jakomäki" löytyi kuulemma Hakunilasta. Porvarillistä idyliä löytyi Haukilahdesta, jotain ulkokuvia Suvelasta ja kuulemma myös Soukan grilli on päässyt mukaan. Alun lenkkikohtaus on Iirislahdessa. Biletalona Soukanniemen Villa Into. Lisäksi kuvauksia Soukan ostarilla ja kirjaston portailla.

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2010)

  • Ohjaus: Mari Rantasila.
  • Elokuvassa mukana ainakin Kauklahden juna-asema sekä asuntomessuaueen reunaa, sekä myös Kauklahden kylänraittia.

Rosvo-Roope (1949)

Rovastin häämatkat (1931)

Soita minulle Helena (1948)

  • Rauli Tuomi.
  • Kuvattu osin Nupurin kartanossa.

Sooloilua (2007)

  • Lauri Nuorkse.
  • Kuvattu osin Suvisaaristossa.

Suolaista ja makeaa (1995)

  • Kaisa Rastimo.
  • Elokuvaa on kuvattu Nuuksiossa.

Supermarsu (2018)

  • Ohjaus: Joona Tena. Elokuvaa ei ole vielä julkaistu.
  • Vesipuistokohtaus on kuvattu Serenassa ja eläinkauppajohtaukset viherin Lemmikkitaivaassa. Lisäksi kuvauspaikkana Kaisankoti.

Säädyllinen murhenäytelmä (1998)

Uuno Epsanjassa (1985)

  • Ere Kokkonen
  • Elokuva on kuvattu osin Kauniaisissa, kuulemma Villa Liipolassa.

Uuno Turhapuro this is my life (2004)

  • Ere Kokkonen.
  • Elokuvaa on kuvattu osin Kaisankodissa.

Veljeni vartija (2018)

  • Elokuvaa on kuvattu muun muassa Karakalliossa.

Vihreä leski (1968)

  • Ohjaus: Jaakko Pakkasvirta. Lisätietoa Wikipediassa.
  • Aikansa kohuelokuva turhautuneen Tapiolalaisen kotirouvan elämästä.

Villahousupakko (1977)

  • Raili Rusto.
  • Elokuvaa on kuvattu Mäkkylän koulussa.

Young Love (2001)

  • Arto Lehkamo.
  • Elokuvaa on kuvattu Matinkylässä.

X-paroni (1968)

  • 28 minuutin kohdalla ajavat meritien mutkasta kohti Suomenojan satamaa. Myös kohtauksia Espoonkartanon maisemissa ja kenties Oittaalla.

Zombie ja kummitusjuna (1991)

  • Ohjaus: Mika Kaurismäki.
  • Useita Keski-Espoon alueella kuvattuja kohtauksia. Elokuvassa seikkaillaan mm. Kirstinharjulla, Tuomarilan VPK-talolla sekä Espoon keskuksen rautatieasemalla. 

Elokuvia jotka ovat tsekattavien listalla

  • Hän varasti elämän
  • Juokse kuin varas
  • Neiti talonmies
  • Romanovin kivet
  • Sillankorvan emäntä (vanhoja maisemakuvia Espoon kirkolta?)
  • Turkasen tenava

Kommentit

Tästä löytyy 168 elokuvaa, jotka on kuvattu Espoossa.

http://www.imdb.com/search/text?realm=title&field=locations&q=Espoo

 

Esa ja Vesa - Auringonlaskun ratsastajat. 

Tuossa on käsittääkseni kohtauksia Hotelli Kuninkaantieltä ja läheltä Kallvikin rantaa Saunalahden suunnalta.

Televisiosarjan Karppi Alex Hoikkalan talo on Iirislahdessa.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Uutta Twitterissä

  • Espoon keskuksen vierestä löytyy kaikkea jännää: Kirkkojärven historia. Tiedätkö missä kuivattu järvi sijaitsi? Myö… https://t.co/66xQTjWIyC 1 tunti 22 min sitten
  • Allekirjoittanut tänään : Maauimala Espoonlahden urheilupuistoon. Asukkaita riittää, ja asukasmäärä kasvaa kov… https://t.co/lJ4abwskjM 6 tuntia 16 min sitten
  • Myös Helsingissä on lukuisia vanhoja siltoja. Ajattelin kiertää ne kaikki. Muutamista on jo kuvia verkossa.… https://t.co/waVnSaHtp8 1 viikko 1 tunti sitten
  • Eiranrannasta löytyy hieno ja epävirallinen, eli kaupungin kuitenkin ylläpitämä ranta. Bonusta komeis… https://t.co/YkKS7KFWl7 1 viikko 1 päivä sitten
  • Työaiheista twiitaten -viikkoni jatkuu. Bloggaus verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö -selvityksen voisiko… https://t.co/SePsCjlnJz 1 viikko 1 päivä sitten