Espoon päiväkodit: Degerbyntien päiväkoti

Degerbyntien päiväkoti löytyy eteläisesti Kilosta, Espoosta. Pienehkön ja aika "tavanomaisen" päiväkodin jännin ominaisuus on linnamainen piha.

Jyrkän tontin tilankäyttö on maksimoitu betoniseinillä. Ylvästä on. Tosin vielä mahtipontisempaa olisi jos seinä olisi rakennettu Suomenlinna-tyyliin luonnonkivistä. Toisaalta sekä sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä kaupunginhallituksessa hyväksyin tämänkaltaisten päiväkotien hankesuunnitelmia, ja olisin taatusti puuttunut kiviholvipihoihin ja kullattuihin käytäviin..

Erikoisuuksia: jos portaat ovat tylsät, voi laskea alas myös liukumäkeä.

Nämä kuvat ovat muuten syyskuun loppupuolelta. Sattui aurinkoinen sää, joten soitin äkkiä pariin päiväkotiin ja sovin, että pyöräilen kotiin niiden kautta.

Tämä parivaljakko oli vielä hoidoissa. Aika pieniä muuten ottavat näköjään hoitoon.

Espoon päiväkotien kuvausprojekti 2013-2016

Olen vuosina 2013-2016 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Aion neljän vuoden aikana käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Julkaisen valokuvat näillä sivuila. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet. 

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Uutta Twitterissä

Rajaa sisältöä

Esim. 06.2017