Kävelyretki Espoonjoen varrella

Espoon tuomiokirkon tienoilla on yksi Espoon, ja Uudenmaan ja koko maan hienoimmista kulttuurihistoriallisista kokonaisuuksista. Tässä kuvassa on taustalla Lagstadin kotiseututalo.

Käsittääkseni Suomen vanhin käytössä oleva savusauna.

Nämä kuvat ovat toukokuun puoleltaväliltä.

Viime vuosien aikana on joenvarren raittia jatkettu länteen, Mikkelän suuntaan.

Kuvassa muutama vuosi sitten valmistunut kiviholvisilta. Tähän malliin ei ole Suomessa rakennettu siltoja vuosikymmeniin. Kysymys kuulu miksi ei.

Rannan puut ovat saaneet tuekseen betonia. Jo vuoden kuluttua ranta näyttää hyvin erilaiselta, kun pengerrys on "kasvanut loistoonsa."

Raitin varrelle on tuotu kiitettävästi penkkejä jossa istuskella.

Tämä kuva on siinä mielessä lavastus, että normaalisti kamera on käsissäni.

Uusi pätkä on runsaan puolen kilometrin mittainen. Tältä sillalta voi vielä käydä ihastelemassa maisemia.

Mikkelästä eteenpäin joki on lähempänä viimevuosien kuntoa.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Uutta Twitterissä

  • Espoon kaupunginosat -kokonaisuus on sellainen, jota on hankala täydentää, kun on tullut kierrettyä likimain kaikki… https://t.co/yYLrNyVlHG 11 tuntia 39 min sitten
  • Lisää pituutta Kirkkonummen suunnan juniin. Hyvä muutos - joskus ei meinaa sisälle mahtua. Muutoinkin rantaradan ka… https://t.co/R34CtAt6zZ 1 päivä 9 tuntia sitten
  • Aika vahvasti on tulkittu, että Yhdysvallat on niin pieni tekijä, ettei sen päästöillä ole vaikutusta... 3 päivää 3 tuntia sitten
  • Westendistä löytyy vähän piilosta metsän seasta oikein asialliset kuntoportaat. Talvisin tässä on pulkkamäki. Kutsu… https://t.co/znVaIhrVLE 4 päivää 2 tuntia sitten
  • Aina välillä on syytä jakaa myös jotain työhenkistä. Kuten oma bloggaus 😀 Pohdin sitä, miten sosiaalinen media on… https://t.co/FMaEb1tIXr 4 päivää 15 tuntia sitten

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2018