Espoon keskukseen kunnon kirjastotilat

(Länsiväylä 29.5.2005)

Tuoreessa kirjastoverkkoselvityksessä esitellään viisi vaihtoehtoa Espoon kirjastoverkon tulevaisuudesta. Espoon keskuksessa ja sen lähialueilla asuvien kannalta kaikki vaihtoehdot ovat tylyä luettavaa.

Espoon keskukseen on odoteltu kirjastotiloja jo kohta kolme vuosikymmentä. Tällä hetkellä aluekirjaston tehtäviä hoitava Keski-Espoon kirjasto toimii väliaikaisissa 630 neliön tiloissa paikallisen koulun alakerrassa. Kirjastotilaa on Espoon keskuksen alueella asukaslukuun suhteutettuna kolme kertaa vähemmän kuin Espoossa keskimäärin, ja tilat ovat surkeassa kunnossa.

Espoon keskukseen piti tulla uusi pääkirjasto 1990-luvun alussa. Laman myötä hanke haudattiin. Seuraavana vuosikymmenenä Espooseen rakennettiin lukuisia uusia kirjastoja, muttei Espoon keskukseen. Viime vuosina Espoon keskukseen on suunniteltu uutta aluekirjastoa Leppävaaran ja Matinkylän malliin.

Kirjastoverkkoselvityksessä yhdessä vaihtoehdosta viidestä Espoon keskukseen rakennettaisiin uusi aluekirjasto, tosin Sellon ja Omenan kirjastoihin verrattuna vaatimattomasti 1500 neliön kokoisena. Todettakoon että vielä muutama vuosi sitten Espoon keskukseen suunniteltiin yli 4000 neliön kokoista kirjastoa, alkuperäisistä suunnitelmista on jostain syystä tingitty kolmannekseen.

Kolmessa muussa esitellyssä vaihtoehdossa Espoon keskukseen rakennettaisiinkin vain uusi pieni lähikirjasto, noin 700-800 neliön kokoisena. Käytännössä nykyiset ahtaat nykyiset tilat korvattaisiin samankokoisilla ahtailla tiloilla, mutta keskeisemmällä paikalla. Tämä ongelmanratkaisumalli on käsittämätön.

Espoon keskukseen tulevan uuden kirjaston tulee kyetä palvelemaan yli 30 000 asukasta, alueen asukasluku kasvaa sadoilla vuosittain ja alueelle suunnitteilla olevasta ammatillisten oppilaitosten kampuksessa tulee opiskelemaan päivittäin pian toista tuhatta nuorta. Sellon ja Ison Omenan uusien kirjastojen myötä on selvinnyt, että uudet kirjastotilat keskeisellä paikalla moninkertaistavat kirjaston
kävijämäärät. Olisi harhaanjohtavaa puhua uudesta kirjastosta lähikirjastona, sillä kyseinen kirjasto palvelisi ainoana kirjastona keskeisellä paikalla suurta kaupunginosaa. Espoon keskukseen tuleva kirjasto tulee olemaan vilkkaudeltaan vähintään Kirjasto Omenan luokkaa.

Kirjastoverkkoselvityksen myötä esille noussut vaihtoehto Espoon nykyisen lähikirjastoverkon säilyttämisestä ei ole vaihtoehto Espoon keskukselle, alueella kun ei ole lähikirjastoverkkoa mitä säilyttää. On vain kolmatta vuosikymmentä käytössä ollut väliaikainen tila koulun alakerrassa.

Jostain kumman syystä Espoossa on vuosikymmenien ajan hyväksytty että Espoon keskuksen alueen asukkaille ei ole tarjottu kirjastopalveluja käytännössä lainkaan. Tämä vääryys pitää vihdoinkin korjata. Espoon keskukseen täytyy saada oma tarpeeksi tilava kirjasto, joka kykenee palvelemaan alueen nykyisiä ja tulevia asukkaita.

Tony Hagerlund
(julkaistu Länsiväylässä 29.5.2005)

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Uutta Twitterissä

Rajaa sisältöä

Esim. 01.2018

Mielipiteitä