Espooseen lisää siirtolapuutarhoja

(Länsiväylä 15.8.2008)

Suomalaiset unelmoivat omasta mökistä. Halutaan oma pakopaikka jonnekin rauhallisen järven rannalle. Useat ovat myös toteuttaneet unelmansa. Mökki on hankittu läheltä tai kaukaa, ja autossa istutaan perjantai-iltaisin tuntitolkulla. Monille mökkiunelma muodostuu kuitenkin mahdottomaksi toteuttaa, kun pelkästään asunnon ostaminen kalliilta pääkaupunkiseudulta voi muodostua ylitsepääsemättömän vaikeaksi.

Kesämökkeily on ympäristöpolitiikkaa. Kesämökin sijaitessa kaukana ympäristölle koituva rasitus on suuri. Mitä lähempänä kesämökki on vakituista asuntoa, sen parempi ympäristön kannalta. Puhumattakaan ajan ja rahan säästöstä.

Siirtolapuutarhat ovat kaupunkilainen tapa mökkeillä ja viettää vapaa-aikaa. Pieni mökki pienellä tontilla lähellä kotia mahdollistaa vaikka vain illan mittaisen mökkireissun. Myöskään auto ei ole välttämätön. Eikö olisikin näppärää vain pyöräillä tai vaikka hypätä paikallisbussiin ja hurauttaa omalle mökille?

Tällä hetkellä Espoossa on tasan yksi siirtolapuutarha-alue, lähellä Puolarmetsän sairaalaa sijaitseva Puolarmaarin siirtolapuutarha. Säterinniittyyn Leppävaaran ja Kilon välille suunnitellaan uutta siirtolapuutarhaa, kooltaan kolmasosaa Puolarmaarista. Myös Niipperiin on suunnitteilla siirtolapuutarha.

Suunta on oikea. Espoossa voitaisiin kuitenkin perustaa tulevina vuosina useampiakin siirtolapuutarhoja eri puolille kaupunkia. Ainakin Espoon keskuksen ja Espoonlahden suuralueilta voisi alkaa etsimään paikkaa suurellekin siirtolapuutarhalle.

Pääkaupunkiseudun kasvaessa lähikunnista ei kohtuuhintaisia kesäpaikkoja enää löydä. Espoolaiset ovat ikävän ongelman edessä: jo asuminen on kallista pääkaupunkiseudulla, mutta siedettävänhintaisen kesäpaikan löytäminen lähietäisyydeltä taitaa olla jo mahdottomuus.

Kaupunki voisi omalla hinnoittelullaan vaikuttaa siirtolapuutarhamökkien hintaan. Siirtolapuutarhamökit voisi olla myös erittäin hyvä täky houkuteltaessa työvoimaa: kaupungin työntekijöillä voisi olla työsuhde-etuna mahdollisuus vuokrata kohtuuhintainen siirtolapuutarhamökki tai tontti.

Tony Hagerlund

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 04.2019