Espooseen lisää tenniskenttiä

(Helsingin Sanomat 19.7.2010)

Espoon kaupungin elinkeino- ja kilpailukykyjaos on päättänyt olla jatkamatta Tapiolan tennispuiston vuokrasopimusta, joka on päättymässä runsaan viiden vuoden kuluttua. Nykyisen tennispuiston tilalle suunnitellaan asuinaluetta.

Naapurikaupunkiin verrattuna Espoossa tenniksen harrastusmahdollisuudet ovat surkeat, eikä niitä saada paremmiksi kuin kaupungin roolia kasvattamalla. Espoossa on kaupungin ylläpitämiä ulkokenttiä Matinkylässä, Otaniemessä ja Leppävaarassa, yhteensä seitsemän kenttää. Lisäksi Espoossa on kuusi yksityiseltä pohjalta toimivaa tenniskeskusta, pääosin katettuja sisäkenttiä.

Helsinki ylläpitää tenniskenttiä yhteensä 24 eri urheilupuistossa. Ulkokenttiä on Helsingissä yhteensä 85, asukasluku huomioiden siis viisinkertainen määrä Espooseen verrattuna. Lisäksi myös Helsingissä on runsaasti yksityisten ylläpitämiä tenniskeskuksia.

Espoossa tenniksen harrastaminen siis nojaa merkittävästi Helsinkiä enemmän urheiluseurojen ja yrittäjien ylläpitämiin tenniskeskuksiin sekä katettuihin halleihin. Aktiiviharrastajille tämä tarjoaa kohtalaiset harrastusmahdollisuudet, sen sijaan ”kesäharrastajille” sekä niille, joilla ei ole varaa markkinahintaisiin tennisvuoroihin, tilanne on huono.

Espoon tulee ottaa tenniskentät osaksi urheilupuistojen rakentamista. Mallia voi ottaa Helsingistä, jossa likimain jokaisella on kaupungin ylläpitämä tenniskenttä kävelymatkan päässä kotoa. Ehkä Tapiolan tennispuiston alueelle saataisiin asuintalojen lisäksi järjestettyä harrastustilaa myös tennikselle. Myös muualla Espoossa täytyisi lisätä mahdollisuuksia harrastaa tennistä.

Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen jäsen (vihr)

Kommentit

Tosi hyvä ajatus! Tennis on hyvä laji.

Yhtä asiaa en muuten nostanut kirjoituksessani esille. Tenniskentät ovat Helsingissä pääosin asfaltoituja, ja ne samaiset kentät ovat niitä jotka talvella jäädytetään. Tennis ja luistelu siis tukevat toisiaan.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Uutta Twitterissä

  • Kadonnut -sarjassa on esillä kaikenlaista jota ei enää ole. Purettu Karamalmin liikennepuisto, kadonnut Sten… https://t.co/cd6BjrLM6Z 21 tuntia 50 min sitten
  • Hmm. Eikös se, että sanoo, että -kulut saa kuriin menokehityksellä ole sama kuin sanoisi ettei saa maksaa niin… https://t.co/W8RodXgiN2 1 päivä 13 tuntia sitten
  • Saaristoveneliikenne alkaa näinä aikoina. Esittelyssä kaikki :n ulkoilusaaret. https://t.co/vU8tVKKW4T 3 päivää 18 tuntia sitten
  • Mustekalat voisi olla avaruudesta. Jännää. Did frozen octopus eggs travel to Earth on comets? https://t.co/egolOCEdHC 6 päivää 15 tuntia sitten
  • Kera on pian 10-15000 asukkaan kaupunginosa, mutta mitä siellä oli ennen? Täältä löytyy tarina Keran historiasta.… https://t.co/BaYODZX6gS 6 päivää 21 tuntia sitten

Rajaa sisältöä

Esim. 06.2018