Kirjoituksia & Kuvia

Kaksi koulua ja päiväkoti samassa paketissa

(Keski-Espoon Sanomat 1/2008)

Muuralassa sijaitseva Koulumestarin koulu aloitti toimintansa viime elokuussa. Oppilaita uudessa rakennuksessa on runsaat 300, joista noin puolet ovat evakossa Kirkkojärven koulusta. Samassa rakennuksessa toimivat tällä hetkellä niin Koulumestarin ja Kirkkojärven koulut, kuin Koulumestarin päiväkotikin.

Leipäjonot ovat liian monelle tarpeen

(Länsiväylä 5.3.2008)

Viime viikkoina muun muassa medioissa on keskusteltu leipäjonoista. Jyrkin argumentti on ollut, että ruuan jako tulisi lopettaa ja leipäjonojen sijaan avuntarvitsijoiden tulisia hakea toimeentulotukea, joka kyllä riittää elämiseen. Espoossa useat järjestöt ovat kunnostautuneet jakamalla ruokaa sitä tarvitseville.

Harkintaa päivähoidon kilpailutukseen

(Länsiväylä 17.2.2008)

Viime viikkoina on keskusteltu Viherlaaksolaisen päiväkoti Runoratsun tilanteesta. Toimintaa aiemmin pyörittänyt yritys hävisi tarjouskilpailun. Yrittäjä ja sen myötä ainakin osa henkilökunnasta tulee vaihtumaan. Perheet ovat ymmärrettävästi kiukkuisia - hoito on ollut hyvää, mutta silti hoitosuhteet päiväkodissa katkeavat. Tästä syytettiin lehtien palstoilla kilpailutusta. Kilpailuttaminen on kuitenkin vain tapa toimia.

Kermankuoriminen kuriin

Espoon vihreiden tämäniltaisessa tilaisuudessa käsiteltiin kunta- ja palvelurakennehanketta ja pääkaupunkiseutua. Keskustelua oli pohjustamassa Osmo Soininvaara. Pidän Soininvaaran tyylistä: hän sanoo suoraan mitä ajattelee, ei pakene kiertoilmaisuiden taakse ja osaa puhua hauskasti.

Häirintään tulee puuttua - myös eduskunnassa

Viime viikon puheenaihe on ollut seksuaalinen häirintä eduskunnassa. Itse en asiasta yllättynyt, kun tuntee eduskunta-avustajia niin kyllä sitä kuulee mitä kaikkea sitä ehdotellaan. Oikeastaan oli hieman sääli kun keskustelu kääntyi naiskansanedustajien ahdisteluun. Se on vain jäävuoren huippu.

Jorvin päivystys - kauhistuttava helvetin esikartano?

Viime Espoon valtuuston kokouksessa osa valtuutetuista innostui kutsumaan Jorvin päivystystä helvetin esikartanoksi. Se oli komeasti sanottu, ja sillä pääsi Länsiväylän sivuille. Auttaa varmaan kunnallisvaaleissa. Vastaavia heittoja on helppo heittää, ja on aina autuasta jos ei tiedä missä mennään. Vaan missä Jorvissa mennään?

Kopioidaan lounassetelimalli joukkoliikenteeseen

Pääministeri Matti Vanhanen pohti joukkoliikenteen aseman vahvistamista. Hän tarjosi työmatkaliikenteen leipomista kiinni tupoon. Toisin sanoen osa tulevista palkankorotuksista käytettäisiin matkustamiseen. Vanhanen myös visioi ettei tuki olisi matkustajakohtainen - sen voisi käyttää vaikkapa perheenjäsen.

Uimahalli Matinkylään rakennettavan metroaseman viereen

(Länsiväylä 6.1.2008)

Espoo voi edesauttaa asukkaidensa hyvinvointia tarjoamalla huokeita ja lähellä kotia sijaitsevia mahdollisuuksia liikkua. Uiminen on mainiota liikuntaa. Kukin voi uida omaan tahtiinsa ja tarvitaan vain uimapukua ja pyyhe. Uiminen onnistuu kaikenkuntoisilta ja -vaivaisilta.

Perheväkivallan jälkiä sinunkin kylpyhuoneesi ovessa

Fiksu tuttava yllätti. Näytti kylpyhuoneen ovessa olevaa paikkausjälkeä. Se on noin polven korkeudella, oven ulkopuolella. Sanoi että hyvin useassa asunnoissa on tässä kohtaa paikattu ovea. Olin häkeltynyt. Miksi ihmeessä? Vastaus oli valitettavan yksinkertainen.

Metron kaksi isoa etua

Länsimetron hinta sen kun nousee, vaikka lapio ei ole heilahtanut vielä kertaakaan. Metro herättää tunteita. Metrolla on kuitenkin kaksi isoa etua, joita muilla julkisilla välineillä ei ole tarjota.

Metrossa kapasiteettia voi lisätä lähes rajattomasti. Vuoroväli voidaan tiputtaa puoleentoista minuuttiin, ja vaunuja voi olla mukana niin monta kuin laiturille mahtuu.

Toisekseen metro on selkeä. Tätä ei ole syytä väheksyä kun pyritään saamaan aiempaa useampi käyttämään julkisia kulkuvälineitä.

Maanviljely tarpeen Suomessa jatkossakin

Viime viikot Suomi on vääntänyt kättä Euroopan Unionin kanssa siitä, millaista tukea suomelle Unionin suunnasta liikenee. Selvää on, että ilman jonkinmoisia tukia Suomessa ei viljellä yhtään mitään. Suomen tulkinnan mukaan eteläinen Suomi saa tukeä pysyvästi, EU:n mukaan väliaikaisesti.

Mitä Jokelan tapahtumista voidaan oppia?

Kulunut viikko on ollut synkeä. Keskiviikkoisen Jokelan tragedia ei hevin unohdu, eikä sen kuulukaan unohtua.

On hankala hahmottaa millaisessa tilanteessa Jokelan surmaaja on ollut. Miten muiden järjestelmällinen surmaaminen voi edes olla vaihtoehto? Miten se voi tuntua oikeutetulta, tai loogiselta?

Erillinen saattohoitokoti Puolarmetsään

(Länsiväylä 26.10.2007)

Helsingissä toimivan Terhokodin johtajan Juha Hännisen mukaan Suomeen tarvittaisiin viisi kertaa nykyistä enemmän saattohoitopaikkoja.

Espoo on päättänyt rakentaa oman saattohoitoyksikön. Saattohoitokodin tarve onkin kiistämätön. Sijainti ja rakentamisaikataulu ovat vielä auki, vaikkakin Espoon valtuusto kaavaili saattohoitokotia Puolarkodin yhteyteen. Tällä hetkellä Espoo ostaa saattohoitopaikkoja Terhokodista, järjestää saattohoitoa omissa yksiköissään, sekä tukee potilaiden viimeisten elinpäivien viettoa kotona.

Espoon uimarannat: Kivenlahti

Kivenlahden ranta on Espoon suurimpia ja suositumpia. Ranta on myös minulle läheinen, vietin täällä kuukauden kesätöissä rantavahtina, kaukaisessa Baywatch-nuoruudessani.

Energiansäästölamput pelastavat maailman!

Eduskunnassa tehtiin viisas aloite. Hehkulamppuja esitettiin kiellettäväksi. Hieno aloite, tosin itse vain kymmenkertaistaisin hehkulamppujen verotuksen. Sama tulos, mutta kukaan ei pääsisi sanomaan että kielletään asioita.

Sivut

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 11.2019