Moderni Entressen kirjasto on auki joka päivä

(Keski-Espoon Sanomat 2/2009)

Entressen eli Espoon keskuksen uusi kirjasto aukesi huhtikuun alussa. Kauppakeskus Entressen kolmannessa kerroksessa sijaitseva runsaan 2700 neliön kirjasto on Espoon kolmanneksi suurin, likimain Kirjasto Omenan kokoinen. Puolet tilasta on varattu lapsille ja nuorille ja musiikille, puolet aikuisille ja kirjallisuudelle.

Entressen kirjasto muistuttaa pikemminkin kulttuurikeskusta kuin perinteistä kirjastoa. Kirjastossa on näyttelytila, esiintymisalue Estradi ja monitoimitila. Musiikkiosastolla suurelta valkokankaalta voi katsella televisiota ja kirjaston keskellä on pelihuone jossa voi pelata konsolipelejä.

Kesäisin kirjastolla on oma uloskäyntinsä suoraan aurinkoiselle Valatorille. Pihalla järjestetään kesäisin toimintaa lapsille ja nuorille.

Viihtyisässä kirjastossa on lököily-ystävällisiä tuoleja, hyllyjen välissä mahtuu liikkumaan ja sisustus on värikäs. Vaikka miltei koko kirjasto on yhtä isoa tilaa, korkealla oleva katto sekä akustiikkalevyt pitävät kirjaston hiljaisena.

Auki joka päivä

Entressen kirjastoa on suunniteltu pitkään yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa. Kirjastossa ei ole kovinkaan montaa palvelupistettä, sensijaan aukioloajat ovat laajat: Kirjasto on auki niin lauantaisin kuin sunnuntaisinkin, eli uusi kirjasto on kiinni ainoastaan juhlapyhien aikaan.

Arkisin asiakaspalvelu aukeaa yhdeksältä, vaikka ovet kirjastoon avataan jo kahdeksalta. Kirjastoon voi siis tulla lukemaan lehtiä tai lainaamaan aineistoa itsepalvelupäätteellä heti aamulla matkalla töihin.

Lainaa läppäri

Kirjastossa on 27 asiakaspäätettä. Lisäksi kirjastossa on lainattavana 20 kannettavaa tietokonetta, joita voi lainata palvelutiskilta.

- Olemme moderni kirjasto, ja läppärit ovat nykyaikaa, toteaa aluekirjastojohtaja Sunniva Drake. Kannettavat tietokoneet ovat oikeastaan verkostokoneita, kortin avulla yhteydessä keskustietokoneeseen. Vaikka läppärin varastaisi ilo olisi lyhytaikainen, sillä kannettavat toimivat vain kirjastossa.

Tony Hagerlund
Artikkeli on julkaistu Keski-Espoon Sanomissa 2/2009

Muualla Hagerlund.netissä:
> Kuvia Entressen kirjastosta, kevät 2009

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Uutta Twitterissä

  • Kiinnostavaaa tietoa. Bonuksena kivoja visualisointeja. https://t.co/5p9O4e45zu 18 tuntia 24 min sitten
  • Ai ettei 'lla ole 'a. Höpö höpö. Silmät vaan auki ja matkalle vaikka Espoon keskukseen. https://t.co/ZlH35rI3IW 1 päivä 18 tuntia sitten
  • Allekirjoittanut tänään Länsiväylän mielipidesivuilla: Kirjasto ja iltakäyttöön sopivat liikuntatilat Jupperin koul… https://t.co/bcQRcHdbAr 2 päivää 18 tuntia sitten
  • Olisikohan mahdollista ”hoitotestamentin” malliin säätää periaatteet siitä, mitä kaikkea itselle saa ta… https://t.co/OTu9cICcdB 3 päivää 22 tuntia sitten
  • Espoon kaupunginosat -kokonaisuus on sellainen, jota on hankala täydentää, kun on tullut kierrettyä likimain kaikki… https://t.co/TGx7Qt3vGI 1 viikko 2 päivää sitten

Rajaa sisältöä

Esim. 04.2018