Opiskelijat ovat olemassa kesälläkin

(Helsingin Sanomat 6.8.1999)

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 4.8. otetaan kantaa opiskelijoiden asumistuen muutokseen. Toukokuun 2000 alusta alkaen parisuhteessa asuvat opiskelijat "alennetaan" samaan tukiluokkaan kuin yksin asuvat opiskelijat. Tämä nostaa hieman yksin asuvien tukea, mutta romahduttaa yhdessä asuvien pariskuntien asumistuen. Pääkirjoituksessa ei mainita sitä, että ero yksin asuvien ja parisuhteessa elävien välille tulee kesäkuukausista.

Jostain kumman syystä oletetaan, että opiskelijat eivät ole olemassa kesäkuukausien aikana; oikeutta opintotukeen, työttömyysturvaan tms. tukiin ei tuolloin ole.

Pääkirjoitus päättyy lauseeseen "Ilmaista lounasta ei ole". Helsingin Sanomien toimituksessa näyttävät menneen lounastilaukset sekaisin. Runsaat puolitoista miljoonaa suomalaista maksaa valtiolle veroina enemmän kuin siltä saa, joten yli kolme miljoonaa kansalaista saavat enemmän kuin maksavat, joten heidän lounaansa ovat "ilmaisia".

Miksi tuomitaan pieni opiskelijavähemmistö ilmaisesta lounaasta, jota kolme miljoonaa suomalaista hyvin ruokahaluin jo syö?

Jos opiskelijoita kerran kohdellaan tässä uudessa mallissa kohtuullisesti, niin miksei lopeteta koko kansalta asumistukea kesäkuukausien ajaksi? Jos perusteena on se, että opiskelija voi asua vanhempien luona, purkaa parisuhteensa ja antaa asuntonsa kesän ajaksi pois, niin kaikillahan meillä on sukulaisia joiden luona asua kesä tulottomana. Parisuhteellekkin saattaisi tehdä hyvää pieni tauko.

Yksittäisen opiskelijan vuositulot laskevat pääkirjoituksessa esitettyjen tietojen mukaan "vain" viisi tuhatta markkaa. Se on pienituloiselle opiskelijalle paljon. Kun opiskelija saa opintotukea joko 1540 tai 1270 markkaa kuussa (tästä tietysti verot poistaen), eivät vuositulot ole kovinkaan kummoisia. On naiivia puhua pienestä tuen muutoksesta, kun kyse voi olla kolmasosasta vuoden tuloista.

Typerintä siinä, etteivät opiskelijat saa tukea kesäkuukausilta on se, että valtio oikein kehoittaa opiskelemaan velaksi, olemaan varaton ja käymään kesällä sosiaalitoimiston luukulla. Sillä opiskelija, joka käy töissä opintojen ohella tai on säästänyt ennen opintoja, joutuu tuhlaamaan viimeisen pennosensa kesän yli selviämiseen, kun taas varaton on oikeutettu minimitoimeentuloon, joka on ruhtinaallinen opintotukeen verrattuna.

Niinpä "ilmaisen lounaan" sijaan opiskelija oppii piilottamaan säästönsä tai olemaan hankkimatta sellaisia.

Suhtautuminen opiskelijoihin on ristiriitaista. Ensin edellytetään opiskelujen nopeuttamista, ja heti perään tiputellaan tukia siten, että edellinen on mahdotonta kaikille niille, jotka kustantavat elämisensä itse. Lisäksi alle 25-vuotiaiden on pakko hakea ja vastaanottaa opiskelupaikka, jossa on opiskeltava käytännössä velaksi.

Ei ole olemassa ilmaista lounasta. Nyt tehdyn päätöksen myötä yhä suuremmalla määrällä opiskelijoita ei ole lounasta lainkaan.

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024