Kirjoituksia & Kuvia

Jalkapallostadion Tapiolaan?

Ensi maanantaina kaupunginhallitus pohtii lähteekö kaupunki lainoittamaan Tapiolan jalkapallostadionia. Stadion on suunniteltu 8000 asukkaalle, ja sitä voisi myöhemmin laajentaa vielä 5000 katsojan verran. Muista Suomen stadioneista Tapiolan stadion eroaisi siten, että katto olisi suljettavissa. Tällöin stadionilla voisi pelata tai järjestää konsertteja vaikka vuoden ympäri.

Espoon keskuksen ensimmäisessä asukasfoorumin aiheina asemanseudun kehittäminen ja Lommila

(Keski-Espoon Sanomat 2/2010, 21.5.2010)

Torstaina 23.3 järjestetyssä ensimmäisessä Vanha-Espoon asukasfoorumissa aiheina olivat Espoon keskuksen kehittäminen sekä Lommila. Valtuustotalon kahvioon kokoontui vajaat sata asukasta. Espoon keskuksen asemanseudun kehittämisestä keskusteltiin vilkkaasti, sen sijaan Lommila ei juurikaan paikallaolijoita kiinnostanut. 

Kannattaako sairaala rakentaa itse vai yhdessä?

Huomisessa Espoon kaupunginhallituksen kokouksessa käsitellään Espoon sairaalan rahoitusta (tästä esityslistaan).

Puolarmetsään rakennetaan tulevan vuosikymmenen aikana kuntoutussairaala, sekä myös elä ja asu -mallin mukaisesti asuntoja ikäihmisille.

Huispaus - maailman tyhmin urheilulaji?

Pääsiäisen kunniaksi kirjoitan jostain muusta kun yhteiskunnasta. Olen pian lukenut tyttärelle ääneen jokaisen Harry Potter -kirjan, viimeinen lähestyy loppuaan. Koko kirjasarjan ajan minua on kiusannut huispaus, tuo idioottimainen muka-urheilulaji.

Espoon metroasemien yhteyteen liityntäparkkeja polkupyörille

(Länsiväylä 17.3.2010)

Metron myötä Etelä-Espooseen on tulossa viisi metroasemaa. Myöhemmin metron jatkaessa Kivenlahteen asti asemia tullee vielä toiset viisi lisää. Asemien liityntäpysäköintiä suunniteltaessa tulee erityisesti huomioida polkupyöräily.

Kuntien sisäiset liput palautettava seutumatkan osamaksuksi

(Helsingin Sanomat 9.2.2010)

Vuodenvaihteessa aloittanut uusi Helsingin seudun liikelaitos on paljon vartijana. Koko pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on samoissa käsissä ja kuntien sisäinen ja seutuliikenne saadaan toivottavasti toimimaan aiempaa peremmin. Yhden seutuliikenteeseen liittyvän kummallisuuden uusi HSL voisi ensitöikseen korjata.

Lommilan raideyhteys on valitettavasti kaukaista tulevaisuutta

(Länsiväylä 3.2.2010)

Varavaltuutettu Mia Kaukinen (kok) kommentoi kirjoitustamme kauppakeskusten sijoittelusta ja eritoten Lommilasta todeten muun muassa että ajatuksemme "peilaavat enemmän tähän päivään kuin tulevaisuuteen." Nykypäivä asettaa valitettavasti rajoituksia tulevalle, ja kaupunkirakenne muuttuu varsin hitaasti. Suuret kaupunkirakenteelliset linjaukset kannattaa pohjata siihen miten asiat nyt ovat ja mihin suuntaan niiden halutaan tulevaisuudessa kehittyvän.

Ja nyt siirtolapuutarhayhdistystä perustamaan...

Olen viime vuosina useaan otteeseen ehdottanut että Espoo kaavoittaisi runsaasti lisää siirtolapuutarha-alueita. Espoon jokaisella suuralueella voisi olla oma siirtolapuutarha-alueensa. Nyt asia on jonkin verran edennyt: kaupunkisuunnittelukeskus selvittää olisiko myös eteläisessä Espoossa hyviä paikkoja siirtolapuutarha-alueille.

Nuorisopolikliniikalta tukea nuorille

(Keski-Espoon Sanomat 4/2009)

Espoon keskuksessa sijaitseva nuorisopolikliniikka Nupoli aloitti toimintansa elokuun puolessavälissä. Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu suunnatun palvelun ajatuksena on tarjota tukea jo varhaisessa vaiheessa

Nuorisopolikliniikka on suunnattu 13-22 -vuotiaille, nuorimmat Nupolissa kävijät ovat siis yläasteikäsiä, vanhimmat nuoria aikuisia.

Kaupathan ovat jo auki sunnuntaisin!

Eduskunta päättää loppuvuonna kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta. Uuden ehdotuksen mukaan kaikki kaupat saisivat olla sunnuntaisin auki kuusi tuntia, ja pienimmät kaupat vaikka kellon ympäri. Itse pohdin onko keskustelussa jäänyt huomioimatta että kaupat jo ovat jo käytännössä auki myös sunnuntaisin.

Budjetin vääntäminen on hankalaa

Tänään lauantaina 7.11. Espoolaiset vihreät luottamushenkilöt kokoontuvat koko päivän seminaariin käsittelemään Espoon ensi vuoden budjettia. Budjetin ohessa on tarkoitus käsitellä myös palveluverkon uudistamista. Ei mitään ihan pieniä aiheita.

Elä ja asu -kokonaisuuksiin tilaa omaishoidettaville

(Länsiväylä 24.10.2009)

Valtaosa tukea tarvitsevista ikäihmisistä tai vammaisista asuu kotonaan. Monia heistä hoitaa omahoitaja: puoliso, lapsi, vanhempi tai joku muu läheinen.

Noin 30 000 suomalaista saa omaishoidon tukea. Vuonna 2007 vanhusten omaishoidontukea sai 367 espoolaista perhettä ja vammaisten omaishoidontukea 361 perhettä. Yhteensä Espoossa työskentelee siis yli 700 omaishoitajaa, ja heidän määränsä kasvaa jatkuvasti. Omaishoitajia on tosiasiassa huomattavasti enemmän sillä kaikki omaishoitajat eivät ole hakeneet tai saa omaishoidon tukea.

Lippäjärven ympärikävely, Espoo

Lippajärvi on pieni järvi likimain keskellä Espoota. Järven eri puolilla on useita asuinalueita: Lähderanta, Viherlaakso ja Lippajäärvi.

Eräänä kesäisenä lauantaina kävelin miltei koko järven ympäri.

Junalla Espoon keskuksesta Lohjalle?

(Keski-Espoon Sanomat 3/2009)

Vastavalmistuneen kehityskuvasuunnitelman mukaan muutaman vuosikymmenen kuluttua Espoon keskuksesta pääsisi junalla Lohjalle. Länsiradaksi kutsuttu uusi raideyhteys haarautuisi rantaradasta Espoon keskuksen jälkeen ja jatkaisi Veikkolan kautta Lohjalle. Yhteys olisi osa Helsinki-Salo-Turku -oikorataa.

Tulossa ikävä syksy - ja monta laihaa vuotta

Olen ollut politiikassa mukana nyt kuutisen vuotta. Viisi ensimmäistä vuotta pääsi olemaan mukana kun talous meni parempaan suuntaan - ja pääsi jakamaan lisää. Viime vuosi meni epätietoisuudessa, talous oli matkalla karille, mutta kukaan ei oikein tiennyt mitä tehdä. Nyt vaikuttaa siltä että ollaan pohjalla, mutta noususta ei ole vielä tietoa.

Taantuma on iskenyt etenkin isoihin vientivetoisiin yrityksiin. Kunnat saavat osuuden yrityksien maksamista yhteisöveroista. Yhteisöverojen määrä on romahtanut, ja tämä tuntuu etenkin Espoon kaltaisissa kaupungeissa.

Enemmän tukea heikompiosaisille - eikä niin paljoa muille

Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa väitettiin, että viime vuosina sosiaalitukien painopiste on siirtynyt hyvä-osaisten suuntaan. Siinä missä aiemmin keskityttiin poistamaan köyhyyttä ja tuettiin sitä jolla menee heikoimmin, nykyään tuetaan myös niin sanottuja parempiosaisia.

Siirtolapuutarha Espoon joka suuralueelle

(Vartti 10.6.2009)

Suomalaiset unelmoivat omasta mökistä. Monille mökkiunelma muodostuu kuitenkin mahdottomaksi toteuttaa, pelkästään asunnon ostaminen kalliilta pääkaupunkiseudulta osoitautuu monelle mahdottomaksi tavoitteeksi.

Helppo kävely-yhteys Espoon aseman keskiraitelle olisi mahdollinen

(Länsiväylä 10.6.2009)

Espoon keskuksen remontin myötä Espoon aseman keskilaiturilta on rakennettu kävely-yhteys raiteiden yli Espoontorin puolelle. Tämä on mahdollista koska E-junien jatkaessa Kauklahteen asti raiteita 3 ja 4 ei käytetä tällä hetkellä lainkaan.

Moderni Entressen kirjasto on auki joka päivä

(Keski-Espoon Sanomat 2/2009)

Entressen eli Espoon keskuksen uusi kirjasto aukesi huhtikuun alussa. Kauppakeskus Entressen kolmannessa kerroksessa sijaitseva runsaan 2700 neliön kirjasto on Espoon kolmanneksi suurin, likimain Kirjasto Omenan kokoinen. Puolet tilasta on varattu lapsille ja nuorille ja musiikille, puolet aikuisille ja kirjallisuudelle.

Puoluekokouksen kolme roolia

Täällä olen ja istun, elämäni neljännessä puoluekokouksessa Jyväskylässä. Tämän kevään puoluekokous järjestetään kaupungin keskustassa, Normaalikoulussa. Aurinko paistaa ja iso liikuntasali on täynnä. Paikan päällä on viitisensataa vihreää eri puolilta Suomea.

Sivut

Vuokramökki

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Bussilla lähelle, talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 07.2020