Hagerlund.net - header

Kirjoituksia & Kuvia

Päihdeongelma on syy tukea, ei rankaista

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) esitteli menneellä viikolla ajatuksen, että huume- ja päihdeongelmaiset potkittaisiin ulos sosiaali- ja terveydenhoitoalan oppilaitoksissa. Tavoitteena on karsia pois hoito-alalle sopimattomat henkilöt jo varhaisessa vaiheessa.

Stasi-arkistot auki

Suomessa tuntuu aina olevan hankalaa suhtautua menneeseen, jos siellä on mitään ikävää odottamassa. Stasi-arkistoista väännetään kättä, iltapäivälehdet spekuloivat tietolähteiden nimillä ja vuosikymmenien takaisilla teoilla. Entä jos arkistot vaan avattaisiin tyystin tai tutkijaporukalle? Lopulta voitaisiin keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Rantaraitti on kaikkien espoolaisten ilo

(Länsiväylä (puheenuoro-palsta) 22.8.2007)

Heinäkuisena lauantaina pyöräilin Espoon rantaraitin Otaniemestä Kivenlahteen. Pysähdyin kymmeniä kertoja valokuvaamaan ja ihailemaan maisemia. Yli kahdenkymmenen kilometrin matkaan meni runsaat kahdeksan tuntia.

Hoitoalojen palkankorotus onnistuu vain kunnallisveroja korottamalla

Ikäviä asioita ei aina sanoa ääneen. Minäpä sanon. Kun koulutettujen naisvaltaisten alojen (eikös ole hankala termi, tarkoittaa pääosin hoitajia ja opettajia) palkkoja on nostettu, pitää monessa paikkaa nostaa kunnallisveroja.

Espoon keskus on Espoon tulevaisuus

(Länsiväylä 3.8.2007)

Espoon keskus sai ryöpytystä niskaansa Länsiväylässä 18.7. Sirkku Dölle kutsui Espoon keskusta vaatimattomasti häpeäpilkuksi. A. Vallinen taas totesi että Espoon keskus on tuhottu, uuden kirjasto- ja kauppakeskusrakennuksen alta kun kaadettiin metsää. Onneksi tilanne ei ole näin synkeä.

Espoo kasvaa muutamassa vuosikymmenessä 70 000 asukkaalla. Vaikka myös Etelä-Espoo tiivistyy, kasvun painopiste on rantaradan varrella. Eniten kasvavat Espoon keskus ja Kauklahti.

Eiköhän anneta lisää rahaa ministeriölle!

Hallituksen budjettiriihessä päätettiin, että kunnat voivat nostaa sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksujaan. Asiakasmaksuista päätetään valtion tasolla. Korotus on looginen. Kulut ovat nousseet, ja palveluja pitää parantaa. Myös asiakkaiden tulee osallistua kulujen kattamiseen.

Espoon kaupunginosat: Uusi ja vanha Kauklahti

Kauklahti on Espoon länsilaidalla sijaitseva kaupunginosa. Kauklahdessa yhdistyvät vanha kylämainen asutus, 70-luvun kerrostalot ja 2000-luvun alun tiivis ja matala rakentaminen. Alueella järjestettiin asuntomessut kesällä 2006.

Espoon kaupunginosat: Lähderanta

Lähderanta on asuinalue itäisessä Espoossa, Leppävaaran yläpuolella Pitkäjärven rannalla.

Muutaman vuosikymmenen ikäiset kerrostalot muodostavat persoonallisen kokonaisuuteen. Lähelle on rakennettu paljon, mutta ei aivan kiinni Lähderannan asuinalueeseen.

left

Toimisiko maksuton joukkoliikenne?

Kolme vuotta sitten ehdotin Helsingin sanomissa maksutonta julkista liikennettä pääkaupunkiseudulle. Vajaa kuukausi sitten Päivi Lipponen nosti asian jälleen esille. Ihan on kivaa olla Lipposten perheen oppi-isä, etenkin kun osa heistä näkee punaista kun näkee vihreää.

Pääministerin rakastaja

Pääministeri Matti Vanhanen on joutunut melkoiseen pyöritykseen naiskuvioidensa myötä. Missään vaiheessa ei ole kyseenalaistettu Vanhasen kykyä hoitaa pääministeriyttä. Ihan oikein, mitäs tekemistä ihmissuhteilla on työn hoitamisen kannalta? Kukapa nyt ei olisi ollut joskus ihmissuhderintamalla vähän ulalla.

Uudenmaan harvahampaisin vihreä ääniharava

Eduskuntavaaleista on nyt kulunut muutama viikko. Heti vaalien jälkeen muutin toiselle puolen Espoota. Pääsiänen sujui mökkeillessä, söin sekä nukuin paljon.

Sain vaaleissa runsaat kolmesataa ääntä. Se on ihan, noh, sanotaanko että kohtalaisesti. Olin Uudenmaan vihreiden listan hännillä, siis aika surkea ääniharava.

Sosiaaliturvajärjestelmä kaipaa perusteellista remonttia

(Länsiväylä (vieraskynä) 21.3.2007)

Sosiaaliturvajärjestelmässämme lähdetään siitä olettamuksesta, että ihmiset elävät työtuloillaan. Jos työtä ei ole, toimeentulo turvataan "ensisijaisella sosiaalietuudella" kuten työttömyysturvalla, eläkkeellä, hoitorahalla tai jollain muulla etuudella.

Aika äänestää

Teltoilla ja toreilla on näkynyt että monet ovat jo äänestäneet. Toisaalta viime päivinä ainakin minä olen päässyt keskustelemaan jopa aiempaa enemmän. Kai viimeisetkin alkavat syttyä vaalitunnelmaan.

Hienointa toritapaamisissa on se että pääse keskustelemaan myös tyystin eri tavalla ajattelevien kanssa. Eilen keskustelin tovin erään naisen kanssa, joka ei uskonnollisista syistä äänestä lainkaan. Keskusteltiin muutama minuutti, ja lopulta ymmärsin taustalla olevan idean.

Minä, ilmastonmuutos ja kierrättäminen

Ilmastonmuutokseen tulee puuttua, ja pian. Tarvitaan monenlaisia toimia. Osa niistä tulee tehdä valtioiden tasolla, kuten verotuksen muuttaminen päästöihin kohdentuvaksi ja öljyn korvaaminen uudistuvilla energiamuodoilla.

Toinen, ja ihan yhtä tärkeä osa on se mitä kukin voi tehdä omassa arjessaan. Itse noudatan seuraavia periaatteita.

Linjan 19 pysäkit esteettömiksi

(Keski-Espoon Sanomat 1/2007)

Espoon keskuksen ja Tapiolan väliä liikennöivä bussilinja 19 on valittu toiseksi valtakunnalliseksi esteettömän liikennöinnin kokeilulinjaksi. Toinen linja liikennöi Tampereella. Hankkeen myötä reitin keskeiset pysäkit korotetaan ja muutetaan esteettömiksi.

Espoon kaupungin esteettömyysasiamies Jaana Länkelin kertoo että linja 19 valittiin, koska se yhdistää Espoon kaksi merkittävää keskusta, ja linja kulkee Puolarmetsän sairaalan editse. Asiaan vaikutti myös se, että linjaa 19 liikennöidään matalalattiaisilla busseilla.

Sudokumies Gumbölestä

(Keski-Espoon Sanomat 1/2007)

Sudoku on viime vuosina Euroopassa suosiota saanut logiikkapeli Japanista. Gumbölessä asuva Arto Inkala on julkaissut kaksi sudoku-kirjaa, joita on myyty jo muutama tuhat kappaletta.

Sudokussa tehtävänä on täyttää ruudukko merkeillä, jotka pitää päätellä ruudukossa jo valmiina olevien merkkien avulla. Yleisimmin tehtävissä on käytetty numeroita, mutta myös kirjaimia, värejä ja muita symboleita.

Julkinen liikenne edistää terveyttä ja lisää turvallisuutta

Julkista liikennettä puolustettaessa perustellaan sen tarpeellisuutta usein ympäristöön ja kansalaisten tasavertaisuuteen liittyvillä argumenteilla. Monia muitakin julkista liikennettä puoltavia näkökantoja löytyy. Itse puhun mielelläni myös siitä kuinka julkinen liikenne edistää terveyttä ja lisää turvallisuutta.

Hallitukseen vai ei?

Vaalien alla spekuloidaan vaalituloksien lisäksi hallituksen kokoonpanolla. Vaihtoehtoja riittää. Hallituksen rungon muodostaa kaksi puoluetta kolmesta suurimmasta, sdp:stä, keskustasta tai kokoomuksesta. Tämän lisäksi kolmesta seuraavaksi suurimmasta puolueesta on mukana yksi tai kaksi. Näitä puolueita ovat vihreät, vasemmistoliitto ja rkp.

Sivut

Rajaa sisältöä

Esim. 1.2022