Ateena: Akropolis

Parthenon, Akropolis.

Olipa kerran heinäkuu 2013. Oli hillittömän kuumaa, ja satuin olemaan Ateenassa. Tieni vei Akropolin huipulle. Ensimmäiseksi kuvaksi täytyy kyllä valita Parthenon. Akropolis oli alun perin mykeneläinen linnake, ja se nousee 90 metrin korkeuteen miljoonakaupungin ylle.

Propylaia (ja samalla sisäänkäynti)

Mutta ensin palataan ajassa taaksepäin parisenkymmentä minuuttia. Akropoliille pääsee niin nykyään kuin tuhansia vuosia sitten vain ja ainoastaan yhden sisäänkäynnin kautta. Propylaian kautta kuljettiin ylös Akropoliille. Tässäkin on ollut aikoinaan katto päällä.

Historiankirjoissa lukee, kuinka Akropolis on mäen päällä kaupungin keskellä. Kukkalaksikin tuota kutsutaan. Huijausta, ei se mikään mäki tai kukkula ole, vaan kaupungin keskellä töröttävä vuori. Kun siihen ynnätään paahtava aurinko ja noin 35 asteen lämpötila, niin pelkästään ylösnoustessa piti huilata muutamaan otteeseen.

 

Sisäänkäynnin oikealla puolella on Athene Niken temppeli. Tätä lähemmäs sitä ei valitettavasti päässyt.

Parthenon

Parhaiten Akropolis, ja oikeastaan koko Ateena, tunnetaan Parthenonista. Tämä vaatimaton doorialaistyylinen juhlatemppeli on 400-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Toivottavasti minun  viime kesänä mökille rakentamani aitta on vielä jonkinmoisessa kunnossa 4400-luvulla. Kumpikin rakennus edustaa aikansa käsityötaidon huippua.

Parthenon oli pitkään.kohtalaisen hyvässä kunnossa. 1600-luvulla siellä tosin räjähtiruutivarasto. 1800-luvulla tyhmät britit nakuttelivat irti osia ja laivasivat niitä Lontooseen. Myös paikallinen itsenäisyysmielinen terroristiporukka räjäytti täällä jonkinmoista pommia sataviisikymmentä vuotta sitten.

Akropolis on aika iso. En ole löytänyt mainintaa siitä, minkä kokoinen koko alue on, mutta useita hehtaareja.

Maisemat

Maisemat Akropoliilta ovat kyllä hienoja. Ja katsoo mihin suuntaan tahansa, siellä on jotain historiallista monumenttia. Taaempana taustalla vuoden 1896 olympialaisten päänäyttämö. Taustalla näkyvät myös Ateenaa ympäröivät kukkulat. Käytännössä Ateena on yksi kymmeniä kilometrejä pitkä laakso, jossa nyt vaan asuu aika monta miljoonaa ihmistä.

Alhaalla keskellä näkyy vuonna 2009 valmistunut Akropolis-museo. Se on hieno paikka, kannattaa käydä.

Erekhtheion

Ystäväni wikipedia  kertoo, että "Erekhtheion on Athene Polias -jumalattaren temppeli Ateenan linnavuoren eli Akropoliksen pohjoislaidalla. Nykyinen temppeli on rakennettu 421–407 eaa.," Jos tämä sijaitsisi ihan missä tahansa muualla, temppeli olisi varmaan kaupungin ykkösnähtävyys. Täällä se on reunalla vähän niin kuin muiden jatkona...

Matka alas

Matkalla alaspäin vastassa oli muutamia ihan komeita maisemia. Tässä Herodes Atticuksen odeion. Meillä Uudellamaalla näitä kutsutaan kesäteattereiksi. Espoossakin on yksi.

Tässä vinkkiä miksi Akropolista kutsutaan Ateenan linnoitukseksi. Jos tuonne vasemmalle ylös lähtisi kiipeämään, niin muutaman kymmenen metrin kipuamisen jälkeen tulisivat vastaan Akropoliin muurit. Sen jälkeen pitäisi vielä kiivetä kymmeniä metrejä, mutta pystysuoraan...

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024