Espoon koulut: Opinmäen koulu

Opinmäen koulu eli virallisemmin oppimiskeskus löytyy Espoon Suurpellosta. Uusi, iso ja hieno rakennus isännöi sekä englanninkielistä kansainvälistä yhtenäiskoulua että osaa Päiväkehrän koulusta. Lisäksi tiloisa toimivat Opinmäen päiväkoti sekä pieni kirjasto.

Opinmäen kirjastosta olen erityisen ylpeä, lobbasin sen puolesta useaan otteeseen ja esitin uskoakseni ensimmäisenä idean kioskimaisesta pienestä kirjastosta juuri Suurpeltoon. Mutta älkää uskoko minua, uskokaa esimerkiksi näitä mielipidekirjoituksia (9.3.2005 ja 4.4.2008)

Rakennuksen keskellä on patio, voisiko sanoa jopa aukio. Katto on tosin päällä.

Rakennus on herättänyt huomiota. Ja kyllä., onhan se aika komeaa betoniarkkitehtuuria. Minulle tuli mieleen pääkaupunkiseudun rakennuksista lähinnä Kiasma, tosin Opinmäki taitaa olla isompi. Nyt nautitaan muutamista tilataidekuvista, ilman sen kummempiä löpinöitä.

Väliin tunnelmakuva päiväkodin puolelta. Siitä löytyy oma kuvasarjansa.

Vaikka rakennus on iso, se ei tunnu siltä. Tilat on jaettu neljään "noppaan": päiväkotiin, liikuntatiloihin, sekä kahteen osioon koulun tiloja.

Auditoriokin on tuntuvan kokoinen. Tässä pohditaan muuten sivistystoimen taloutta ja investoiteja..

Yhessä siivessä n tehty luokkia ilman ovia: iso tila jakaantuu useaan pienempään tilaan, ja tiloja voi myös jakaa eri tavoin.

Tunnelmakuvaa katon ilmastointiviritelmistä. Ihan hienoja. Vielä kun nuo maalattaisiin, niin olisi vielä hienompaan.

Opinmäen kirjasto

Kirjaston on pieni. Se ei ole mielestäni minkäänmoinen ongelma: kirjoja varataan useimmiten netistä, ja hyllyjen sijaan tarvitaan toimivaa logistiikkaa. 

Opinmäen liikuntatilat

Liikuntatilat ovat hulppeat. Sali on täysimittainen eli siellä voi pelata mitä tahansa lajia, ja katsomoonkin mahtuu runsaasti väkeä. Salit on jaettu alas laskettavilla väliseinillä, ja tämän kuvan ottaminen kesti tovin, mutta kannatti.

 

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, sähköt, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Uutta Twitterissä

  • Aika hurja - ja aika nopea - on muutos väestöennusteissa. Jokunen vuosi sitten mentiin ihan eri oletuksilla. Suomal… https://t.co/NxaeGzINxX 15 tuntia 44 min sitten
  • Helsinkiläiset huomio. Tarjolla rahaa ja vaikutusmahdollisuuksia. https://t.co/wf5ByDSfBk 1 päivä 5 tuntia sitten
  • Vantaalla on runsaasti vanhoja kartanoita ja huviloita. Niitä on kiva kierrellä ja katsella. Vierailun arvoisia pai… https://t.co/cZUGWfJRuz 1 päivä 13 tuntia sitten
  • Jos houkuttaa tutkia verkkosivujen saavutettavuutta ja teknistä toimivuutta, niin :llä on tarjolla y… https://t.co/nxcL9DQBDF 2 päivää 17 tuntia sitten
  • Pikku hiljaa jatkan myös Espoolaisten päiväkotien kiertelyä. Päälle sadassa olen käynyt. Viime talvena Nöykkiön päi… https://t.co/HdYb10yeBb 4 päivää 19 tuntia sitten

Rajaa sisältöä

Esim. 11.2018