Urheilu ja liikunta

Uimaranta Nuuksion Pitkäjärvelle

(Helsingin Sanomat 3.8.2011) Espoon kaupunki ylläpitää runsasta kahtakymmentä uimarantaa. Lisäksi Helsingin kaupungilla on Espoossa uimarantoja Luukin ja Vaakkoin ulkoilualueilla. Lisäksi myös asukasyhdistykset ylläpitävät muutamia uimarantoja.

Kauniaisten urheilupuisto

Kauniaisten urheilupuiston nimessä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkään se ei sijaitse Kauniaisissa vaan Espoon puolella rajaa Ymmerstassa. Toisekseen, urheilupuisto on oikesti uusi ja tyylikäs rakennus.

Uimahalli Matinkylä metroaseman yhteyteen

(Länsiväylä 20.10.2010) Jokaisella Espoon viidestä aluekeskuksesta on oma uimahallinsa, paitsi Matinkylä-Olarilla. Alueella asuu noin 35 000 asukasta.

Espooseen lisää tenniskenttiä

(Helsingin Sanomat 19.7.2010) Espoon kaupungin elinkeino- ja kilpailukykyjaos on päättänyt olla jatkamatta Tapiolan tennispuiston vuokrasopimusta, joka on päättymässä runsaan viiden vuoden kuluttua. Nykyisen tennispuiston tilalle suunnitellaan asuinaluetta.

Naapurikaupunkiin verrattuna Espoossa tenniksen harrastusmahdollisuudet ovat surkeat, eikä niitä saada paremmiksi kuin kaupungin roolia kasvattamalla.

Jalkapallostadion Tapiolaan?

Ensi maanantaina kaupunginhallitus pohtii lähteekö kaupunki lainoittamaan Tapiolan jalkapallostadionia. Stadion on suunniteltu 8000 asukkaalle, ja sitä voisi myöhemmin laajentaa vielä 5000 katsojan verran. Muista Suomen stadioneista Tapiolan stadion eroaisi siten, että katto olisi suljettavissa. Tällöin stadionilla voisi pelata tai järjestää konsertteja vaikka vuoden ympäri.

Huispaus - maailman tyhmin urheilulaji?

Pääsiäisen kunniaksi kirjoitan jostain muusta kun yhteiskunnasta. Olen pian lukenut tyttärelle ääneen jokaisen Harry Potter -kirjan, viimeinen lähestyy loppuaan. Koko kirjasarjan ajan minua on kiusannut huispaus, tuo idioottimainen muka-urheilulaji.

Yhdistele sisältöä