Espoon kaupunginosat

Tarina tuhansista kuvista

Olen asunut Espoossa koko ikäni, ja olen aina pitänyt valokuvaamisesta.

Viimeiset runsaat viisi vuotta olen kuvannut satunnaisen järjestelmällisesti Espoota - ja aika monia muitakin paikkoja.

Jonakin päivää näiltä sivuilta löytyy kuvasarja tai sarjoja kaikista Espoon kaupunginosista.

Kurttila, Espoo

Kurttila on muutaman sadan asukkaan kaupunginosa Espoossa. Pohjoisessa on Kauklahti ja etelässä Saunalahti. Maisemat ovat kuin 1900-luvun alun Suomi-filmeistä repäistyjä.

Viherkallio, Viherlaakso

Viherkallio on osa Viherlaakson kaupunginosaa Espoossa. Nimensä mukaisesti Viherkallio sijaitsee mäen päällä.

Koukkuniemi, Matinkylä

Koukkuniemi on merellinen, suorastaan komea Matinkylän kaupunginosaan kuuluva asuinalue.

Suvikumpu, Tapiola

Suvikumpu on Tapiolan lounaspuolella sijaitseva pieni sympaattinen asuinalue metsän siimeksessä.

Länsikorkee, Tapiola

Länsikorkee on Tapiolan kaupunginosaan kuuluva alue. Arvaatteko millä puolella Tapiolan keskusta se on? Kyllä, länsipuolella. Ja mäen päällä.

Muurala, Espoo

Muurala on vanha ja vuosien varressa muotoaan muuttanut asuinalue Espoon keskuksen pohjoispuolella.

Pohjois-Tapiola, Espoo

Pohjois-Tapiola on jännä alue. Isotkin kerrostalot häviävät puiden sekaan, ja ollakseen keskellä tiivistä Etelä-Espoota alue on rauhallinen ja hiljainen.

Karamalmin teollisuusalue, Espoo

Karamalmlle on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut iso teollisuusalue, Keran vanhemman teollisuusalueen pohjoispuolelle.

Vallikallio, Espoo

Vallikallion asuinalue sijaitsee Espoon Leppävaarassa, heti juna-asemalta pohjoiseen. Nimensä mukaisesti Vallikalliossa on kallioita, ja polveilevaa maastoa.

Yhdistele sisältöä