Mielipide 2007


Kävelytie rakennettava heti Kilonpuistosta Leppävaaraan

(Länsiväylä 12.12.2007) Kilon aseman eteläpuolelta on Leppävaaraan vain muutaman kilometrin matka. Kilolaisille vieressä oleva Leppävaara ostoskeskuksine ja kirjastoineen on luonteva paikka asioida.

Kilonpuiston ja eteläisen Leppävaaran väliltä puuttuu kuitenkin kävely- ja pyörätieyhteys. Asutuskeskusten välillä kulkee vain kapea ja huonokuntoinen polku.


Kaventaako Yle Extran lopetus urheilun televisiontia?

(Helsingin Sanomat 30.11.2007) Yleisradio päätti lopettaa Yle Extra -kanavan. Aikomuksena on jakaa kanavan ohjelmisto Ylen muille kanaville. Extran ja aikaisemman YLE24:n roolia suorien lähetyksien televisioijana voi olla vaikea sovittaa Ylen neljälle muulle kanavalle.


Erillinen saattohoitokoti Puolarmetsään

(Länsiväylä 26.10.2007) Helsingissä toimivan Terhokodin johtajan Juha Hännisen mukaan Suomeen tarvittaisiin viisi kertaa nykyistä enemmän saattohoitopaikkoja.


Rantaraitti on kaikkien espoolaisten ilo

(Länsiväylän puheenvuoro 22.8.2007) Heinäkuisena lauantaina pyöräilin Espoon rantaraitin Otaniemestä Kivenlahteen. Pysähdyin kymmeniä kertoja valokuvaamaan ja ihailemaan maisemia. Yli kahdenkymmenen kilometrin matkaan meni runsaat kahdeksan tuntia.


Espoon keskus on Espoon tulevaisuus

(Länsiväylä 3.8.2007) Espoon keskus sai ryöpytystä niskaansa Länsiväylässä 18.7. Sirkku Dölle kutsui Espoon keskusta vaatimattomasti häpeäpilkuksi. A. Vallinen taas totesi että Espoon keskus on tuhottu, uuden kirjasto- ja kauppakeskusrakennuksen alta kun kaadettiin metsää. Onneksi tilanne ei ole näin synkeä.


Sosiaaliturvajärjestelmä kaipaa perusteellista remonttia

(Länsiväylän vieraskynä 21.3.2007)

Sosiaaliturvajärjestelmässämme lähdetään siitä olettamuksesta, että ihmiset elävät työtuloillaan. Jos työtä ei ole, toimeentulo turvataan "ensisijaisella sosiaalietuudella" kuten työttömyysturvalla, eläkkeellä, hoitorahalla tai jollain muulla etuudella.


Espoonjoen varteen saisi upean kävelytiereitin

(Länsiväylä 25.2.2007) Espoonjoki syntyy Glims- ja Gloms-jokien yhtyessä. Joki virtaa läpi kauniin ja ainutlaatuisen kulttuurimaisema. Valitettavasti maisemista ei pääse nauttimaan, sillä joen varrella on kävelyteitä vain Espoon tuomiokirkon kohdalla.


Perustulosta iloa opiskelijoille

(Avaa-kaupunkilehti, kolumni, 19.1.2007)

Valmistuin runsas vuosi sitten Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi. Opiskelin aika ripeästi: Kuudessa vuodassa ulos, välissä olin yli vuoden päätoimisesti töissä ja toisen samanmoisen lapsen kanssa kotona. Lisäksi tein töitä osa-aikaisesti oikeastaan koko opiskeluajan.

Kummallisinta opiskeluajoissani oli säännöllinen kirjeenvaihto Kelan kanssa. Tulojansa piti seurata ja jos tienasi liikaa, opintotukea piti palauttaa. Opintotukea nostaessaan saa tienata 505 euroa jokaista tukikuukautta kohti. Summa on häkellyttävän pieni, etenkin kun puhutaan pääkaupunkiseudulla asuvan kolmihenkisen perheen pääelättäjästä.


Toimeentulotuessa monia kummallisuuksia

(Länsiväylä, Vieraskynä, 17.1.2007) Toimeentulotuki on määritelty viimesijaiseksi etuudeksi. Kun yksilö ei voi muulla tavoin elantoaan saada, hänelle myönnetään toimeentulotukea. Toimeentulotuki tarjoaa minimin, jolla niukin naukin pysyy hengissä. Toimeentulotukea täydennetään harkinnanvaraisella tuella.


Jokaiselle kolme ääntä

(Helsingin Sanomat, mielipide, 5.1.2007)

Risto Tuominen esitti (HS 23.12.) mahdollisuutta lisätä äänestysaktiivisuutta negatiivisen äänestämisen keinoin. Negatiivisen äänen antamiseen liittyy monta ongelmaa, isoimpana Aki Härkösen (HS 29.12.) esiin nostama mielistelyn ja ympäripyöreyden mahdollinen lisääntyminen.


Yhdistele sisältöä