Keski-Espoo
Keskusta tiivistämällä myös lisää palveluja
Kirjoittanut Tony Hagerlund 9 Helmikuu, 2008 - 10:05.Viime vuosina Espoon keskuksen palvelut on vihdoinkin saatu kohtuulliselle tasolle. Seuraavaksi katse tulee suunnata viihtyisyyteen, ja tasapuoliseen kaupunkirakenteeseen.
Espoon keskuksen asukasluku on kasvanut viime vuosina hurjasti - ja tahti jatkuu. Tämä on mahdollisuus. Esimerkiksi Suviniityn asuinalue aivan Espoon aseman kupeessa on mainio tilaisuus tiivistää asemanseutua ja rauhoittaa Espoon keskusta.
Espoon keskuksen suuralue on laaja, ja etäisyydet pitkiä. Julkisen liikenteen pitää toimia muulloinkin kuin ruuhka-aikaan.
Kirkonkylästä keskukseksi - Espoon keskuksen historia
Kirjoittanut Tony Hagerlund 17 Marraskuu, 2007 - 10:44.Tämä esitys kertoo Espoon keskuksen kasvusta kirkonkylästä kaupunkikeskukseksi.
Esityksessä on yhteensä vajaat 50 kuvaa. Kokosin esityksen vuonna 2003, ja sitä on päivitetty myös seuraavina vuosina.
Espoon Kirkkojärvi takaisin
Kirjoittanut Tony Hagerlund 3 Tammikuu, 2012 - 12:02.(Helsingin Sanomat 3.1.2012) Espoon keskuksessa sijaitseva Kirkkojärvi kuivatettiin 1950-luvulla Turunväylää rakennettaessa. Siitä lähtien Kirkkojärvi on tehnyt paluun säännöllisesti.
Espoon uimarannat: Oittaa
Kirjoittanut Tony Hagerlund 1 Tammikuu, 2012 - 08:38.
Oittaa uimaranta sijaitsee Bodominjärven rannalla. Ranta on lapsiperheille sopivasti pikkuhiljaa syvenevä."
Espoon sairaala Jorviin vai Puolarmetsään?
Kirjoittanut Tony Hagerlund 4 Joulukuu, 2011 - 19:08.Huomisessa kaupunginhallitukssa käsitellään lähivuosina rakennettavan kuntoutukseen keskittyvän Espoon sairaalan sijaintia. Virkamiehet esittävät, että seuraavien kahden, kolmen kuukauden ajan keskitytään selvittämään kannattaisiko sairaala sijoittaa Puolarmetsän sijaan Jorvin sairaalan yhteyteen.
Espoo ennen ja jälkeen: Kuvia Espoon keskuksen alueelta
Kirjoittanut Tony Hagerlund 30 Marraskuu, 2011 - 10:54.Hallussani on paljon kuvia eri ajoilta. Pikku hiljaa aion rakentaa niiden pohjalta "ennen ja jälkeen" -kokonaisuuksia.
Tältä sivulta löytyy kuvia Espoon keskuksen alueelta vuosien varrelta.
Espoon juna-asemat: Espoon asema
Kirjoittanut Tony Hagerlund 6 Marraskuu, 2011 - 14:40.
Espoon asema remontoitiin perusteellisesti, remontti valmistui vuonna 2010.
Muurala, Espoo
Kirjoittanut Tony Hagerlund 10 Lokakuu, 2011 - 17:34.
Muurala on vanha ja vuosien varressa muotoaan muuttanut asuinalue Espoon keskuksen pohjoispuolella.
Uimaranta Nuuksion Pitkäjärvelle
Kirjoittanut Tony Hagerlund 3 Elokuu, 2011 - 08:52.(Helsingin Sanomat 3.8.2011) Espoon kaupunki ylläpitää runsasta kahtakymmentä uimarantaa. Lisäksi Helsingin kaupungilla on Espoossa uimarantoja Luukin ja Vaakkoin ulkoilualueilla. Lisäksi myös asukasyhdistykset ylläpitävät muutamia uimarantoja.
Espoon uimarannat: Kattilajärvi
Kirjoittanut Tony Hagerlund 9 Heinäkuu, 2011 - 08:54.
Kattilajärven uimaranta sijaitsee Nuuksion järviylängölle, luonnonsuojelualueen keskellä.





