Espoon keskus

Espoon keskus on Espoon kaupunginosa ja samalla yksi Espoon aluekeskuksista.

Kirkonkylästä keskukseksi - Espoon keskuksen historia

Tämä esitys kertoo Espoon keskuksen kasvusta kirkonkylästä kaupunkikeskukseksi.

Esityksessä on yhteensä vajaat 50 kuvaa. Kokosin esityksen vuonna 2003, ja sitä on päivitetty myös seuraavina vuosina.

Espoon Kirkkojärvi takaisin

(Helsingin Sanomat 3.1.2012) Espoon keskuksessa sijaitseva Kirkkojärvi kuivatettiin 1950-luvulla Turunväylää rakennettaessa. Siitä lähtien Kirkkojärvi on tehnyt paluun säännöllisesti.

Espoo ennen ja jälkeen: Kuvia Espoon keskuksen alueelta

Hallussani on paljon kuvia eri ajoilta. Pikku hiljaa aion rakentaa niiden pohjalta "ennen ja jälkeen" -kokonaisuuksia.

Tältä sivulta löytyy kuvia Espoon keskuksen alueelta vuosien varrelta.

Espoon juna-asemat: Espoon asema

Espoon asema remontoitiin perusteellisesti, remontti valmistui vuonna 2010.

Villa Karyllin palo toukokuussa 1968, Espoo

Toukokuussa 1968 Espoon keskuksessa roihahti. Pappilanmäellä sijaitseva Villa Karyll paloi kivijalkaan asti. Rakennuksessa toimi tuolloin Espoon sähkö, tuolloiselta nimeltään Esbo Elektriska AB.

Suvela 1970 ja -80 -luvuilla, Espoo

Kootessani vuonna 2003 esitystä Espoon keskuksen historiasta paljon kuvia jäi käyttämättä. Mietin useaan otteeseen millaisen tarinan niistä rakentaisin, kunnes runsaan seitsemän vuoden kuluttua tajusin, että kuvat kertovat itsekin oman tarinansa.

Espoon kauppakeskukset: Entresse

Entressen ostoskeskus sijaitsee Espoon keskuksessa, kivenheiton päässä juna-asemasta.

Lisää raiteita

Ensi tiistaina Espoon kaupunginhallitus kommentoi Helsingin seudun liikenteelle ns. HJL 2011 -lausuntoa.

Nyt laitetaan järjestykseen Helsingin seudun suuria liikennehankkeita: tehdäänkö kaupunkiradan jatko Espoon keskukseen nyt vai kymmenen vuoden kuluttua, ja ennen vai jälkeen itämetroa? Kaupunginhallitus edustaa tässä kohden Espoon kaupungin näkemystä.

Espoon koulut: Kirkkojärven koulu

Kirkkojärven koulun uusi rakennus valmistui elokuussa 2010. Koulu on yhtenäiskoulu, eli siellä on vuosiluokkia yhdestä kymmeneen.

Siirtolapuutarha Espoon Kirkkojärvelle

(Helsingin Sanomat 4.9.2010) Helsingissä on runsaasti siirtolapuutarha-alueita. Lisäksi Helsinki on kaavoittamassa useita uusia alueita.

Yhdistele sisältöä