Viime viikolla keskusteltiin pääkaupunkiseudun metropolihallinnosta. Helsingin Sanomat (HS 14.8.3024) uutisoi alustavia tietoja niin sanottujen kuntajakoselvittäjien ehdotuksesta. 

Ehdotuksessa pääkaupunkiseudulle synnytettäisiin kaksiportainen hallintomalli.

(1) “Ylempi taso” hoitaisi esimerkiksi liikennettä, yleistason kaavoitusta, elinkeinopolitiikkaa ja asuntojen rakentamista. Siis kaikkia isoja ja kunnanrajat ylittäviä asioita. Asukkaita suur-Helsingissä olisi vajaat puolitoista miljoonaa.

Eilisessä Espoon vihreiden valtuustoryhmän kokouksessa vieraana oli ryhmä Vantaalta, Hämeenkylästä. Joukko aktiivisia asukkaita on suivaantunut kaiketi ennen kaikkea Vantaan päätöksestä sulkea Hämeenkylän koulu, mutta muutoinkin siitä, että Vantaan kaupungin kehittämisen painopiste on toisaalla. Kaikki Vantaan länsinurkan asukkaat eivät kotikuntaa halua vaihtaa, mutta käsittääkseni melko monet haluavat.

Pääkaupunkiseudulle toteutettavaa seutuhallintoa vastustetaan usein sillä perusteella, että hallinto kasvaisi. Tämä on hyvä esimerkki väitteestä joka kuulostaa vakuuttavalta, mutta ei tarkoita mitään. Väite ei ole tosi tai epätosi, se on vain väite.

Intomielisenä espoolaisena minua on usein piikitelty siitä, että Espoo ei rakentaisi sosiaalista asuntotuotantoa eikä vuokra-asuntoja. Tämä “totuus” tulee usein vastaan myös lehtien sivuilla. Samaan aikaan etenkin Espoon kaupungin virkamiehet ovat todenneet, että Espoo rakentaa eniten sosiaalista asuntotuotantoa.

Espoon valtuusto järjesti 18.1.2012 seminaarin jossa käsiteltiin kuntauudistusta. Tilaisuuden alustajana oli sosiaalista eriytymistä pitkään tutkinut professori Mari Vaattovaara. Hän esitti useita varsin ikäviä tutkimustuloksia pääkaupunkiseudun sosiaalisesta eriytymisestä, jota segregaatioksikin kutsutaan.

Monet uskovat, että pääkaupunkiseudun kuntaliitos selkeyttäisi maankäytön suunnittelua ja estäisi yhdyskuntarakenteen leviämistä. Niin se varmaan olisikin, mutta vain jos mukana olisivat kaikki Helsingin seudun 14 kuntaa. Ainoastaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kuntaliitos ei asiaan vaikuttaisi.

Viime aikoina on usein esitetty, että Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kuntaliitos vähentäisi alueen segregaatiota. Segregaatiota ei kuitenkaan saa - valitettavasti - kuntaliitoksella poistettua.

Yksi pääkaupunkiseudun kuntaliitoskeskustelussa sivuun jäänyt asia on palvelutaso. Oikeastaan tähän tulisi kiinnittää eniten huomiota. Asukkaita kiinnostavat päiväkodit, kirjastot, koulut ja julkinen liikenne, eivät hallintomallit.

Lähiviikkoina bloggaan sarjan kirjoituksia jotka käsittelevät pääkaupunkiseudun tilannetta: kannattaako pitäytyä nykytilanteessa, tehdä “perinteinen” kuntaliitos vai rakentaa seutuhallinto?

Käsiteltäviä asioita on ihan liikaa yhteen kirjoitukseen, joten sarjasta tullee noin kymmenosainen.

Pääkaupunkiseudun poliittinen vuosi käynnistyy toden teolla ensi maanantaina, kun Helsingin seudun 14 kunnan valtuutetut tapaavat Vantaan Energia Areenalla. Illan aikana tutustutaan kaksiportaisen seutuhallinnon selvityksiin.

Pääkaupunkiseudun tulevaisuus on tulevien eduskuntavaalien kuuma peruna. Pitäisikö alueen kuntien liittyä yhteen, rakentaa yhteinen seutuhallinto vai tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä? Vaihtoehtoja on oikeastaan kolme.

(1) Perinteinen kuntaliitos, jossa Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen muodostaisivat uuden Helsingin kaupungin.