Kuinka paljon vaihtoehtoja kaupunki voi tarjota?

Vietin viikolla kaksi päivää Oulussa Sairaalapäivillä. Kaunis kaupunki ei ollut kauneimmillaan marraskuun tihkusateessa. Sairaalapäivillä paneuduttiin erikoissairaanhoidon ongelmiin ja tulevaisuuteen. Mieleenpainuvin puheenvuoro oli kuitenkin filosofinen pohdinta kunnallisten palveluiden luonteesta.

Filosofi Maija-Riitta Ollila jakoi kaikki ihmiset tarpeet kahteen, eikä puhunut vain terveydestä. Tarpeiksi hän katsoi sellaisen jota ilman ei pärjää. Haluiksi taas sen mikä tulee tarpeiden päälle, mistä on hyötyä mutta mikä ei ole välttämätöntä.

Loppuviikon aikana olen pohdinnoissani laajentanut tuota kahtiajakoa kaikkiin kunnallisiin palveluihin, ja lisännyt kolmannen kohdan. Mikä on niin elintärkeää että ilman sitä ei pärjätä hetkeäkään, mikä on sellaista mitä ilman pärjää jonkin aikaa ja mikä on sellaista mitä ilman pärjää vaikka loppuelämän?

Politiikka on helppoa silloin kun taloudella ja yleisesti yhteiskunnalla menee hyvin: voidaan keskittyä jakamaa lisää ja parantamaan palveluita. Sen sijaan laman tai taantuman aikana, kuten nyt, otetaan politiikoista mittaa. Voidaanko palveluja parantaa ilman lisärahaa tekemällä asiat toisin? Miten säästää ilman että se heikentää palveluiden laatua? Miten venyttää senttiä ilman että se revitään muutenkin väsyneiden työntekijöiden selkänahasta? Mikä on todella tärkeää, mikä tärkeää ja mikä vain kivaa? Tarve-halu -jaottelusta on tässä hyötyä.

Paras esimerkki jonka olen keksinyt on viime keväänä Espoossa vellonut keskustelu lasten esiopetuksesta. Osa vanhemmista kokee, että Espoon tulisi tarjota vaihtoehtoja eli perheiden pitäisi päästä valitsemaan käykö lapsi koulun vai päivähoidon yhteydessä järjestettävässä esiopetuksessa. Itse näen, että kaupungin tulee tarjota esiopetusta tasaisesti eri puolilla kaupunkia. Sen sijaan mahdollisuus valita esiopetuksen toteutusmuoto menee jo halun puolelle, kivaa muttei välttämätöntä.

Espoolle heikentynyt taloustilanne merkitsee onneksi vain kasvutahdin hidastumista. Palkkaamme edelleen uusia työntekijöitä, mutta ei yhtä montaa kuin viime vuonna. Palvelutarjonta kasvaa edelleen, mutta hitaampaan tahtiin. Päättäjillä on kuitenkin uusi tilanne edessään, pitää päättää myös mitä ei tehdä.