Olet täällä
Minä, federalisti!
Kävin työn puolesta viikon perehdytysmatkalla Brysseliin, Euroopan Unioniin ja Brysselissä toimiviin edunvalvonta ja lobbausorganisaatioihin. On se iso kaupunki. Sää ei suosinut, alle 20 astetta lämpöä ja vettä satoi miltei joka päivä.
Aikanaan en kannattanut Euroopan Unioniin liittymistä. Unioni vaikutti nuoren Tonyn silmissä liian talouskeskeiseltä ja suurten maiden johtamalta etujenjako-organisaatiolta.
Tuosta on kulunut yli kymmenen vuotta, ja mielipiteeni on muuttunut. Vuosi vuodelta olen huomannut olevani enemmän ja enemmän federalisti. Kohtuuden rajoissa, tosin. Kun Euroopan Unionissa kerran jo ollaan, niin toimitaan sitten sen logiikan mukaan.
Unionin hallinto on liian raskas ja hankalasti ymmärrettävä. Hallinnon selkeyttäminen edellyttää myös vallanjaon selkeyttämistä. Kun päätöksenteko tehdään useilla tasoilla ja kaikilla mailla on ministerineuvoston kautta mahdollisuus pysäyttää koko prosessi, hallinto on väkisin epäselvä.
Avoimempi Euroopan Unioni edellyttää selkeämmin määriteltyä valtaa ja selkeämpää hallintoa. Siis askelia liittovaltion suuntaan.
Kommentit
Entäs sitten Norja?
Norja maksaa kolme kertaa enemmän