Vanhemmuuden ja opiskelun yhdistäminen vaatii myös yhteiskunnan tukea

On se kivaa että olen jo kolmenkympin toisella puolella. Kaksikymppisiin ja sitä ikää lähestyvien harteille kun yhteiskunnan suunnalta asetellaan melkoisia paineita. Nuorten pitäisi valmistua nopeasti, työllistyä heti ja tehdä siinä samassa mahdollisimman monta lasta. Tämä tietysti tilanteessa, jossa yhteiskunnan tukea voisi vaikka vähentää tai ainakin niiden myöntämistä tiukentaa.

Muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) on huolissaan alhaisesta syntyvyydestä. Ei siinä mitään, saahan sitä olla huolissaan. Yleisen patistelun sijaan sitä kuitenkin toivoisi konkreettista tukea - sekä rahaa että hallinnon aiheuttamien ongelmien purkamista.

Itsen tulin isäksi 25-vuotiaana, kesken opiskelujen. Opiskelu ja vanhemmuus oli helppo yhdistää, aikatauluja pystyi muokkaamaan ja luoentoja jättämään väliin jos tarve oli. Sen sijaan rahallisella puolella oli tiukempaa - opintotuki ja lastenhoidontuki eivät lähellekään riittäneet. Niinpä kävin myös osapäivätöissä.

Olin myös vuoden koti-isänä. Silloin ei saanut suorittaa yliopistolla tentin tenttiä, sillä kotihoidon tuki olisi lakannut välittömästi. Opintotukea olisi kyllä saanut jos suoritti tenttejä, mutta siihen taas eivät olisi riittäneet opintopisteet (kun olisi ehtinyt opiskella vain vähän). Kelalle kun on tärkeää että sitä pysytään omassa loosissaan, jos ei opiskele niin silloin ei opiskele. Sen sijaan töitä sai tehdä siinä ohella.

Yhdistä siinä sitten vanhemmuutta ja nopeaa valmistumista: jos ehtisi opiskella samalla kun on kotona, pitää ehtiä käymään töissä, jotta voi paikata sen rahallisen menetyksen joka tulee kun opiskelee kun on kotona. Kuulostaako epäloogiselta? Sitä se onkin.

Lisäesteen nuorille vanhemmille luovat sekä opintotukeen vaadittavat opiskelut että opinto-oikeuden rajaukset. Opintotukea saadakseen pitää opiskella tiettyä tahtia. Jos nuori vanhempi ei ehdi tai kykene opiskelemaan samaa tahtia kuin keskiverto opiskelija, jossain kohtaa aletaan opintotukea perimään takaisin. Eikös olekin kannustavaa?

Lisäksi vanhemmuus ei automaattisesti venytä opiskeluoikeutta yliopistolla tai ammattikorkeakoulussa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka olisi tehnyt viisi lasta kesken yliopisto-opiskeluiden niin ainoastaan kaksi välivuotta saa pitää automaattisesti. Sen jälkeen lisää välivuosia pitää erikseen anoa, ja onkin mahdollista että opinto-oikeus evätään.

Opiskelun ja vanhemmuuden yhdistäminen on mahdollista. Se kuitenkin edellyttää muutakin kuin koreita juhlapuheita. Ensinnäkin täytyy myöntää, että vanhemmuussa voi viivästyttää opintoja. Voisiko jokainen lapsi tuoda vaikka viisi ylimääräistä opintotukikuukautta ja madaltaa tukikuukausiin vaadittavaa opintopisterajaa?

Toisekseen hallinnollisia raja-aitoja tulee purkaa. Lastaan kotona (kotihoidontuella) hoitava vanhempi ei saa käydä tenttimässä kahdesta syystä; Kela tulkitsee hänet opiskelijaksi ja katkaisee kotihoidontuen, ja opiskelupaikka taas haluaisi että opinnot laitetaan hyllylle välivuoden ajaksi. Jos vanhempi ei ilmoittaudu poissaolevaksi hänen pitäisi opiskella normaalia tahtia, ja jos ilmoittautuu poissaolevaksi niin silloin ei saa tenttiä. Kumpikin este olisi helppo purkaa, jos niin halutaan.

Kolmannekseen vanhemmuus tuo mukanaa paljon kuluja. Opiskelijoiden ensisijainen tulonhankkimiskeino on opintotuen jälkeen laina. Toisin sanoen myös nuoret vanhemmat ohjataan hakemaan lainaa jotta saavat ostettua lapselleen vaippoja. Vaikka opintolaina on tarkoitettu opinnoista aiheutuvien kulujen kattamiseen, systeemi on kääntynyt muotoon jossa nuoret vanhemmat joutuvat lainaamaan rahaa vanhemmuuden kuluihin. Opintotukeen voitaisiinkin liittää tuntuva lapsikorotus. Tällä olisi konkreettista taloudellista merkitystä.

Sitten tarvitsisi viela ottaa lusikka käteen ja myöntää, että nykynuoret tekevät ihan normaalia tahtia lapsia, mutta heidän 1940- ja 50-luvuilla syntyneet vanhempansa eivät tehneet. Toisin sanoen tässä huudetaan nuoria sukupolvia korjaamaan omien tekojen seurauksia.

Muualla Hagerlund.netissä
> Vanhemmuutta ja opiskelua vaikea yhdistää (Helsingin Sanomat 13.8.2008)

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024