Käyttäjän Tony Hagerlund blogi

Robinhoodin myötä ilmaista osakekauppaa - uusi mullistus tulossa amerikanmaalta?

Yhdysvalloissa on vireillä kiinnostava kuvio. Robinhood-niminen yritys, jonka taustalla on yhtenä rahoitajana myös Google, tarjoaa mahdollisuutta käydä pörssikauppaa Yhdysvaltalaisissa pörsseissä kuluitta. Tulossa saattaa olla melkoinen mullistus - ja jälleen uusi yhteiskunnallisesti merkittävä instituutio joka “koodataan uusiksi” ja jonne uudet Googlen kaltaiset jättifirmat työntyvät. 

Elokuva 12 Years a Slave: millainen orjanomistaja minä olisin ollut?

Kävin tovi sitten katsomassa ohjaaja Steve McQueenin elokuvan 12 Years a Slave, joka kertoo orjuudesta 1800-luvun alkupuolen Yhdysvalloissa. Hyvä elokuva, vaikka se ahdisti minua niin etukäteen, elokuvateatterissa, kuin jälkikeenpäinkin. En pidä orjuudesta, se on väärin, se on kamala asia.

Länsi-Vantaa osaksi Espoota?

Eilisessä Espoon vihreiden valtuustoryhmän kokouksessa vieraana oli ryhmä Vantaalta, Hämeenkylästä. Joukko aktiivisia asukkaita on suivaantunut kaiketi ennen kaikkea Vantaan päätöksestä sulkea Hämeenkylän koulu, mutta muutoinkin siitä, että Vantaan kaupungin kehittämisen painopiste on toisaalla. Kaikki Vantaan länsinurkan asukkaat eivät kotikuntaa halua vaihtaa, mutta käsittääkseni melko monet haluavat.

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaoston esityslista 9.12.2013: HUS ja HSY

Ensi maanantai Espoon konsernijaostossa isoimmat asiat ovat katsaus Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimintaan ja Helsingin seudun ympäristön ohjeistaminen. Avaan alla merkittävimmät kokousasiat.

Varhaiskasvatusjaostossa koulutuksen järjestämisestä ja päivähoitopaikkatilanteesta

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaoston syksyn viimeinen kokous on tulevana keskiviikkona. Esityslista löytyy verkosta

Esityslistalla ei ole kovinkaan dramaattisia asioita. Isoimmat ovat katsaus varhaiskasvatuksen koulutukseen, sekä aina ajankohtainen päivähoitopaikkatilanne.

Varhaiskasvatusjaosto 3.10.2013: ilta-, viikonloppu- ja ympärivuorokautinen päivähoito

Iltaa
 
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaoston syksyn toinen kokous on huomenna torstaina. Kokous on poikkeuksellisesti Roosaliinan päiväkodissa eteläisessä Leppävaarassa. Toive on ollut, että kierrettäisiin espoolaisia päiväkoteja. Tähän asti ongelma ovat olleet sähköiset kokoukset, mutta hyvä jos siihen on löytynyt ratkaisu.
 

Konsernijaosto 30.9.2013: Espoon kanta joukkoliikenteen lippujen hinnoitteluun

Ensi maanantaina tapaa Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto. Asialistalla on vain yksi merkittävä asia - ja se onkin sitten merkittävä se. Kokouksessa otetaan kantaa joukkoliikenteen niin sanotun vyöhykemallin lippujen hinnoitteluperiaatteisiin ja hintasuhteisiin.

Kymmenen vuotta paikallispolitiikkaa: kaksi ja puoli vuotta työtä, ainakin 546 kokousta ja palkkiota vajaat viisi euroa per tunti

Olen ollut mukana politiikassa kymmenen vuotta. Esittelen nyt kuinka paljon minulla on mennyt aikaa politiikkaan, kuinka monissa kokouksissa olen istunut ja kuinka paljon olen saanut korvauksia luottamustehtävien hoitamisesta. Poimin mukaan kaiken politiikkaan käyttämäni ajan, en vain kokouksia joista maksetaan palkkaa. Tämä siksi, että politiikka on yksi iso kokonaisuus. Esityslistan lukemista, siitä keskustelemista tai kokouksiin osallistumista ei voi erottaa toisistaan.

Varhaiskasvatusjaostossa kuuden suurimman kaupungin päivähoidon vertailu ja päivähoitopaikkatilanne

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaoston syksyn ensimmäinen kokous on huomenna keskiviikkona. Isoiin asia on kuuden suurimman kaupungin päivähoidon vertailu, Esityslista löytyy verkosta täältä

Konsernijaosto 19.8.2013: katsaus Espoon yhteisöihin ja HSL:n budjettiin

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto tapaa ensi maanantaina. Esityslista löytyy täältä. Merkittävin asia on lausunto HSL:lle alustavasta talousarviosta. Mukana on myös katsaus Espoon yhteisöjen tilanteeseen.

Paljonko Espoon eri osissa on asukkaita per kirjastoneliö?

Aina aika ajoin asetan itselleni selvitystehtäviä. En katso valmiita tilastoja tai lukuja, vaan esitän kysymyksen ja etsin siihen vastauksen. Tämän kertainen pulmapähkinä on, miten paljon kirjastoneliöitä per asukas löytyy Espoon eri osista.

TV-sarja Revolution - entä jos sähköä ei olisi?

Pidän televisiosarjoista, ja annan mieluusti uusille sarjoille mahdollisuuden. Yksi tämän kesän kokeilu on maksukanavilla tuleva Revolution, joka sai ensi-iltansa Atlantin toisella puolen viime syksynä.

Revolutionissa eletään "post-apokalyptisessä" Amerikassa 15 vuotta sen jälkeen kun sähköt ovat lakanneet toimimasta. Sarjassa ei kerrota miksi näin kävi, sitä varmaan selvitetään ensin jokunen tuotantokausi.

Konsernijaosto 20.5.2013: Lippujen hinnat joukkoliikenteen kaarimallissa

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto tapaa huomenna aamusta. Varsinaisella esityslistalla ei ole juurikaan tunteita herättäviä asioita. Sen sijaan tiedoksi saatavissa asioissa paneudutaan seutuliikenteen kaarimallin lippujen hintoihin.

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaoston esityslista 29.4.2013

Ensi maanantaina kokoontuu Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto. Esityslista löytyy PDF-muodossa tämän linkin takaa. Näin etukäteen katsottuna kokous vaikuttaa varsin “rutiinihenkiseltä”, eli listalla ei ole tunteita herättäviä asioita.

Elävyyttä Espoon virastokeskukseen, niin hyvä siitä tulee

Huomenna maanantaina 15.4. Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaos sekä tila- ja asuntojaos käsittelevät Espoon hallinnollisen keskuksen kehittämisen periaatteita ja tavoitteita (linkki esityslistaan).

Itselleni tämä on suorastaan erikoista, koska en ole kokouksessa mukana. Olin vuosina 2009-2012 elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen jäsen, ja siten intoa puhkuen mukana kaikissa vastaavissa kokouksissa. 

Vihreiden menestys Espoossa suuralueittain kunnallisvaaleissa 2004-2012

Tähän kokonaisuuteen on koostettu Espoon vihreiden saamat äänimäärät kunnallisvaaleissa Espoossa 2004-2012, myös Espoon suuralueiden tasolla.

Konsernijaoston esityslista 25.2.2013: uuden aloitus ja sen kunniaksi paljon nimeämisiä

Huomenna maanantaina aloitan uuden luottamustehtävän: olen seuraavat kaksi vuotta Espoon kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen. Kaikkineen Espoo on jollain tavalla mukana yli 200 yhteisössä, konsernijaoston suorassa ohjauksessa on käsittääkseni 32 organisaatiota..

Virallinen konsernijaoston tehtävänkuva kuuluu seuraavasti. Konsernijaosto:

Sukupuolineutraali avioliittolaki: miten kansanedustajan omatunto on arvokkaampi kuin muiden omatunto?

Viime päivinä on väännetty ahkerasti niin sanotuista homoliitoista eli sukupuolineutraalista avioliittolaista. Tällä hetkellä lain silmissä vain mies ja nainen voivat solmia avioliiton, adoptoida lapsia jne.

Itse olen yksilönvapauksien suhteen varsin sallivainen. Täysi-ikäiset ja -järkiset ihmiset tehkööt mitä haluavat, kunhan kumpainenkin osapuoli on samaa mieltä. Ihmisten välisessä rakkaudessa ja parisuhteessa ei sukupuolella ole väliä, eikä muuten vanhemmuudessakaan. Hyvä vanhempi pitää huolta lapsistaan ja kasvattaa heidät niin hyvin kuin osaa. Ihan välittämättä siitä onko hyvä vanhempi mies tai nainen, ja tunteeko hyvä vanhempi mieltymystä miehiin tai naisiin.

Lukiolaiset naapurikunnassa opiskelemassa - ei metropoliongelma, vaan metropolin unohtamisongelma

Vaikka joulu tekee tuloaan, pakko vielä intoutua kerran kuntapolitiikan suuntaan. On se jännää miten yksinkertaisia asiat ovat kun ei perehdy asiaan kunnolla.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (23.12.2012) käsitellään sitä, että Espoo ja Vantaa eivät tulee enää maksamaan naapurikunnassa opiskelevan lukiolaisen valtionosuuden ylittäviä "bonuskuluja". Totta, syntyy epäreilu tilanne.

Vaan pääkirjoituksessa ei noteerata millään tavalla sitä, että korvauskuvion piirissä ovat olleet vain Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen.

"Tehdään niin kuin valtuusto tahtoo, paitsi jos valtuusto on väärässä"

Iltapäivän kaupunginhallituksessa käytiin kummallinen keskustelu. Kaupunginhallitus antoi Espoon lausunnon Uudenmaan liitolle vaihemaakuntakaavan luonnoksesta. Aänin 9-6 kaupunginhallitus sivuutti valtuuston viikon vanhan linjauksen

Vuokra-asunnot Espoossa: eniten Vanha- ja Pohjois-Espoossa, vähiten Tapiolassa

Aika ajoin syntyy vilkasta keskustelua siitä, missä päin Espoota on kaupungin rakentamia vuokra-asuntoja, ja minne niitä ei ainakaan saisi rakentaa. Tämä asia tuo usein tunteet pintaan.

Itse ehdotin aikanani Tiina Elon kanssa (Helsingin Sanomat 16.11.2010), että myös Tapiolan keskustaan voisi rakentaa kaupungin vuokra-asuntoja. Innokkaimmissa palautteissa minua syytettiin alueen luonto-arvojen tuhoamisesta (?) ja kommunismista (onko vuokra-asuminen kommunismia?).

Asukasfoorumitoiminta selkeämmäksi

Huomenna kaupunginhallituksessa käsitellään kohtaa “asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien edistäminen”. Käytännössä tässä kohden linjataan asukasfoorumitoiminnan jatkoa tulevalle nelivuotiskaudelle.

Espoon vihreät sivusivat asiaa vajaa vuosi sitten talvella kun pohdimme asukasvaikuttamisen parantamista (tiedote 9.4.2012).

Espoon valitulos 2012 ja valtuuston koostumus 1984-2012

Kuvassa Espoon valtuuston koostumus 2013-2016, eli kunnallisvaalien 2012 tulos.

Kokoomus jatkaa Espoon suurimpana puolueena 29 valtuutetulla. Kokoomusta seuraa neljän keskisuuren puolueen rypäs.

Vihreät on jo kohtalaisen selkeästi toiseksi suurin puolue 13 valtuutetun ryhmällään. Sosiaalidemomokraatit ja perussuomalaiset/sitoutumattomat ovat ryhminä saman kokoisia 10 valtuutetullaan. RKP roikkuu samassa porukassa 7 valtuutetun voimin.

Ei isoja ruokakaupppoja Lommilaan

Maaliskuussa 2012 Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli Lommilan kaavaa. Ehdotus hylättiin niukasti äänin 7-6. Ensisijainen peruste hylkäykselle oli, että valmistelussa ei oltu huomioitu kaupunkilautakunnan yksimielistä näkemystä jossa ruokakaupalle valittu tila rajattiin 4000 neliöön. Toimialajohtaja käytti päätökseen otto-oikeutta, ja asia on ensi maanantaina Espoon kaupunginhallituksen käsittelyssä.

Sivut

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024