Pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan ajan linnoitteet: Vahvialankallion linnoitukset, Laajalahti, Espoo

Tervetuloa jännien Espoolaisten paikkojen maailmaan. Kuvassa näkymä Vahvialankalliolta Leppävaaraan päin. Vahvialankallion - jota myös Himmelsbergiksi eli suomeksi Taivaskallioksi tai Taivariksi kutsutaan - kuuluu 1910-luvulla linnoitettuihin kallioihin..

Juoksujaudat ovat pahoin umpeen kasvaneet. Puistakin näkee, että niillä on ikää parhaimmillaan viitisenkymmentä vuotta. Vaan ihan juuri, kaiketi alkaen viime syksystä, pohjoisosaa vallituksista on siistitty.

Nämä kuvat ovat huhtikuun puolelta välein. Olin menossa Suur-Leppävaaran vihreiden tilaisuuteen pohjustamaan Espoon joukkoliikenteestä ja sen tulevaisuudesta. Vaan koska olin ajoissa liikenteessä ja kamera oli mukana, ajattelin käydä kuvaamassa vallituksia. Tilanne vei mukaansa, lopulta ryömin juoksuhaudoissa ja miltei myöhästyin puheenvuorostani.

Kallion pohjoispuolella on Turunväylä ja länsipuolella Kehä I. Tästä kuvasta saa käsityksen kuinka hyvä puolustuslinja tämä paikka on ollut, vihollisen kun oletettiin tulevan pohjoisesta eli Leppävaaran suunnasta.

Mäen päällä on myös isomman rakennuksen kivijalka, ja autioitunut apurakennus. Kivijalasta päätellen rakennus on ollut iso ja paikkakin on komea. Osaako joku taustoittaa tämän rakennuksen historiaa? Yleensä olen vähintään kohtalaisesti kartalla vähän kaikesta mitä Espoosta löytyy, mutta nyt nakuttaa tyhjää.

Lisäys heinäkuussa 2019: Kuten kommenteissa on mainittu, niin tämä rakennus on ollut Ilmolan kartanoksi kutsuttu rakennus, joka palveli myöhemmin yhtenä Espoon ensimmäisistä päiväkodeista. Rakennus on palanut luultavasti 1990-luvulla.


 

Vahvialankallio Google Mapsissä


 

Sarjassa Espoon linnoitukset
Mäkkylän Komendantinmäen linnoitukset

 

Pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan ajan linnoitteet

Pääkaupunkiseudulta löytyy 35 linnoitusta, noin ykköskehän varrelta. Lisäksi saarista löytyy melkoinen määrä lisää. Aion kiertää kuvaamassa nuo kaikki.

> Tutustu kuvasarjoihini linnoitteista

 

 

Kommentit

Hei. Kyselit, josko joku tietäisi, mikä rakennus on kyseessä.  

Siinä on entisen Ilmolan päiväkodin kivijalka ja jäljelle jäänyt rakennus on sen vanha varatorakennus.

Ilmolan kartano löytyy historioitsijan tutkimuksesta  https://www.espoo.fi/download/noname/%7BF0D225E8-D50E-4E3A-9E16-7565E12C... . Ilmola on Espoon vanhoissa paperikartoissa ainakin 90-luvulle asti , eli lienee palanut silloin.

Ilmola on Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema-teoksen kohde nro 125, ja Vahvialankallio on ilmeisesti entiseltä nimeltään Myllykallio, koska siellä on sijainnut Albergan kartanon tuulimylly. 

Ilmola paloi vuonna 2003, palaneesta rakennuksesta on kuvia.

 

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024