Miten Länsimetron jatke muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 3: Espoon keskus lähialueineen

Olen vuosien varrella kirjoittanut monia bloggauksia ja mielipidekirjoituksia Länsimetron liityntälinjoista sekä ollut mm. Espoon kaupunginhallituksen konsernijastossa päättämässä Espoon kannoista niihin. Nyt palaan saman teeman pariin, kun käsiteltävänä ovat ehdotukset Länsimetron jatkeen myötä tulevat muutokset Espoon bussiliikenteeseen.

Yllätyin, kun tajusin suunnitelmia tutkiessani, että isoimmat ikävät vaikutukset näyttävät olevan tulossa Sunaan. Niinpä poimin alueen seuraavaksi blogin aiheeksi.

Nyt suunnitellaan metron jatkeen liityntälinjastoa. Esimerkiksi HSL:n vaikutuksissa ei edes kuvata Espoon keskuksen suuntaa erillisenä alueena. Mikä on melkoinen stiplu, koska vaikutukset ovat merkittäviä.

Länsimetron jatke - Matinkylän suunta.

Tässä on kuva Matinkylän alueen linjoista. Espoon keskuksen suuntaan vaikuttaa kaksi linjaa. Käyn ne nyt läpi.

HSL ja linja 542 uusi reitti

Linja 542 jatkaa lähes ennallaan. Se lähtee nykyiseen malliin Jorvista, ohittaa Espoon keskuksen ja siitä sitten Latokasken ja Kattilalaakson läpi Kivenlahteen ja Espoonlahden metroaseman vierelle. Tässä kohden linja tarjoaa siis yhteyden myös metroon. Vuoroväli on varsin tiivis, eli 10/15/15/30 minuuttia. Eli siis ruuhka-aikaan/arkisin/lauantaisi/sunnuntaisin.

Muutos tulee loppupäässä - reitille tulee hieman lisää pituutta. Nykyisen Soukan päätepysäkin sijaan reitti kiertää Soukanniemen. Tämä on siis kiva liityntälinja eteläisessä Soukassa asuville. Pohjoisemmasta tuleville tällä tuskin on suurta merkitystä - ellei ole asiaa Soukanniemen eteläosiin.

Mutta tosiaan, käytännössä ei muutosta.

HSL ja linjan 531 ehdotettu reitti

Linja 531 taas muuttuu jonkin verran. Etelässä päätepysäkki on entinen. Sen sijaan pohjoispäässä linja koukkaa Finnoontieltä Sunantielle, siitä Espoon keskukseen ja päätepysäkki on aseman pohjoispuolella. Toisin sanoen linja ei enää jatka Jorviin. Vuoroväli on 10/15/15/15 minuuttia, eli linja liikennoi varsin usein.

Tällä muutoksella on jo vaikutuksia. Etenkin radan pohjoispuolella asuville. Mutten mene tähän vielä niin pitkälle, sillä katsotaan kolmas Espoon keskuksen suunnassa merkittävä muutos.

HSL ja uusi linja 530.

Tässä on uusi runkolinja 530. Se kulkee Myyrmäestä, Jorvin vierestä Espoon keskukseen ja Finnontietä Finnoon metroasemalle ja siitä Matinkylään. Vuoroväli on tiivis, eli 10/10/10/15 minuuttia. Yhteys on hyvä ja toimiva. Tämä tarjoaa keskisestä Espoosta suoran linjan Matinkylään, joka on merkittävä parannus. Myös äsken esitellyn linja 531 Jorvi-yhteyden muutos korvautuu osin tällä, sillä tähän linjaan voi vaihtaa Espoon keskuksessa. Toivottavasti linjat synkataan vielä yhteen.

Mutta olennaista on se, mitä lähtee pois.

Linjoja 134 ja 136 esitetään lakkautettavaksi. Näitä tulee korvaamaan ruo runkolinja 530. Tämä on sinällään loogista ja pääkaupunkiseudun joukkoliikennelinjausten mukaista. Mutta ongelma on, että siltä osin, kun yhteydet heikkenevät (käytännössä etenkin Suna) ei ehdoteta juuri mitään korvaavaa tilalle.

Voi tosin olla, että jotain paikkausta on suunniteltu, muttei vain ole tässä yhteydessä mainittu. Mutta oletan nyt, että jos tässä yhteydessä tai HSL:n liikennöintisuunnitelmassa 2020-21 tai vuotta aiemmassa HSL:n liikennöintisuunnitelmissa 2019-2020 ei ole asiasta mainintaa, niin sitä ei ole myöskään suunniteltu.

Nyt lähden purkamaan konkreettisesti mitä muutos merkitsisi Sunanniityntien kohdalla sekä Suvelassa (Kirstin koulu, Espoon keskuksen suuntaan) ja Tuomarilassa (Pitkänotkontie, Espoon keskuksen suuntaan). 

Millainen tilanne olisi Sunanniityntieltä katsottuna?

HSL, linja 136 ja sen loppupää nyt.

Tässä on linjan 136 loppupää nykytilanteessa. Jos linja 136 lakkautettaisiin, niin tämä eteläinen Sunan kiertäminen jäisi tyystin väliin. Linja 531 reittimuutos merkitsee sitä, että linja koukkaa Finnoontieltä Hösmärintietä pitkin Sunantielle ja siitä Espoon keskukseen. Toisin sanoen tämän kartan Saarniraivio-kohdan alla oleva risteys olisi läheisin kohta mistä bussi kulkee.

Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tuolla alareunassa näkyvältä Solisevan pysäkiltä olisi lähimmille pysäkeille Saarnimäkeen 900 metriä ja 13 minuutin kävely, ja Pitkänotkoon 850 metriä ja 12 minuutin kävely.. Lähteenä HSL:n reittiopas. Kun etenkin Pitkänotkon suunnasssa niitä busseja menisi vielä huomattavasti vähemmän kuin nyt (tästä lisää kohta), niin aika surkeaksi joukkoliikenteen käyttö menisi Sunassa asuville.

Millainen tilanne olisi Suvelasta katsottuna?

HSL, linja 134 nyt.

Suvelan tilannetta tarkastelen Kirsin pysäkin kohdalta. Kuvassa on linja 134 loppupää, joka jää siis väliin. Suvelan poikki menee muitakin linjoja:

  • 118 Tuomarilan aseman ohi Tuomarilan, Kuurinniityn ja Suurpellon kautta Tapiolaan.
  • 213 Tuomarilan aseman ohi moottoritielle ja Helsinkiin.
  • 224 Tuomarilan ja Kuurinniityn (reunan) kautta Kauniaisiin ja lopulta Leppävaaraan. Erillinen Kuuriinniityn koukku jää pois, kun 118 tulee kulkemaan Kuurinniityn poikki.

Lopetettavaksi ehdotettu 134 kulkee samaa reittiä kuin 224. Kaksi muuta linjaa lähtevät Suvelan jälkeen Tuomarilan aseman suuntaan, eli eivät lähde peremmälle Tuomarilaan. Sen sijaan linja 118 pääsee uudelle reitille Kuuriinniityn kautta Suurpeltoon, ja siitä Tapiolaan.

Kirstin koulun pysäkiltä Nykytilanne Ehdotettu
Ruuhka-aikaan (8-9) 14 vuoroa tunnissa
(3 x 118, 6 x 134, 2 x 213, 3 x 224)
12 vuoroa tunnissa
(6 x 118, 3 x 213, 3 x 224)
Iltaisin (18-19) 10 vuoroa tunnissa
(3 x 118, 2 x 134, 2 x 213, 3 x 224)
10 vuoroa tunnissa
(4 x 118, 3 x 213, 3 x 224)
Lauantaisin (11-12) 6  vuoroa tunnissa
(2 x 118, 2 x 134, 2 x 224)
6 vuoroa tunnissa 
(4 x 118, 2 x 224)
Sunnuntaisin (11-12) 5 vuoroa tunnissa
(1 x 118, 2 x 134, 2 x 224)
4 vuoroa tunnissa
(2 x 118, 2 x 224)

Suvelan suhteen tilanne ei mielestäni muutu dramaattisesti. Vuoroja menee likimain yhtä monta kuin nyt. Suoran Matinkylä-yhteyden puuttuminen on tietysti ikävä niille, jotka ovat sinne menossa. Toisaalta suora yhteys Tapiolaan on bonus siihen suuntaan lähteville.

Millainen tilanne on pidemmällä Tuomarilassa?
 

Pitkänotkon pysäkiltä Nykytilanne Ehdotettu
Ruuhka-aikaan (8-9) 15 vuoroa tunnissa
(6 x 134, 6 x 136, 3 x 224)
9 vuoroa tunnissa
(6 x 118, 3 x 224)
Iltaisin (18-19) 7 vuoroa tunnissa
(2 x 134, 2 x 136, 3 x 224)
7 vuoroa tunnissa
(4 x 118, 3 x 224)
Lauantaisin (11-12) 6  vuoroa tunnissa
(2 x 134, 2 x 136, 2 x 224)
6 vuoroa tunnissa 
(4 x 118, 2 x 224)
Sunnuntaisin (11-12) 6 vuoroa tunnissa
(2 x 134, 2 x 136, 2 x 224)
4 vuoroa tunnissa
(2 x 118, 2 x 224)

Pitkänotkon pysäkin kohdalla (siinä, missä 134 ja 136 palaavat jälleen samalle reitille ja vieressä on Tuomarilan päiväkoti) vuormäärä pysyy ennallaan tai vähenee. 134 ja 136 lakkaavat, toisaalta 118 alkaa viedä suoraan Tapiolaan.

Tästä voi joku paikallinen heittää minua kohden kiven tai kaksi, mutta kyllähän tuo ruuhka-ajan 15 vuoroa tunnissa on melkoinen vuoromäärä pientaloalueelle. Muutoksen jälkeinen 9 vuoroa tunnissa takaa edelleen 10 minuutin vuorovälit Espoon keskukseen ja Tapiolaan, ja vähän vielä 224 linjan vuoroja siihen päälle. Oma arveluni, on, että Helsinkiin pääsee metrovaihdolla jopa nopeammin. Linjalla 118 pääsee Tapiolaan ehkä noin samassa ajassa kuin mitä olisi kestänyt päästä Matinkylään.

Ikävä muutos tulee olemaan niille, jotka haluavat juuri Matinkylään. Silloin tarvitsee joko vaihtaa bussista Espoon keskuksessa tai esimerkiksi Suurpellossa.

Omia huomioitani:

  • Sunan tilanne on ihan kestämätön. Ei tiiviiltä pientaloalueelta pidä joutua kävelemään miltei kilometriä bussille.
  • Tässä kohden tulen ehdottamaan, että myös Sunaan pääsee jollain linjalla. Vuorovälin ei tarvitse olla mikään erityisen tiivis, kunhan on säännöllinen. Yksi vaihtoehto olisi heilurilinja esimerkiksi Espoon keskuksen ja Tuomarilan aseman välille, Sunan kautta. Matka olisi niin lyhyt, ettei paljoa busseja tarvittaisi.
  • Toinen vaihtoehto olisi saada jokin muu linja koukkaamaan Sunan kautta. En heti keksi, että mikä. Tuumaan asiaan.
  • Suvelan sekä Tuomarilan suunnassa linjat menevät uusiksi ja yksittäisten vuorojen määrä hieman laskee. Nämä ovat kuitenkin pääosin merkitykseltään paljon pienempiä muutoksia kuin Sunan suunnassa, ja yhden kirotessa toinen kehuu muutoksia.
  • Tuomarilan aseman varttaa en ole erikseen käsitellyt. Nyt ohi menee 118 ja 213. Näistä 118 vaihtaa toiselle reitille. Vaan koska 213 saa uuden lisävuoron ruuhka-aikoihin ja juna kulkee, en näe muutosta merkittävänä.

Täydennys 31.12.2020. Kaksi päivää tämän bloggauksen julkaisun ja sen synnyttämän keskustelun jälkeen HSL lisäsi sivuilleen seuraavan maininnan:

Toisin sanoen Sunan, Suvelan ja Tuomarilan yhteyksiin palataan erikseen. Hyvä näin.

Itse en ole varma oliko tämä jo aiemmin suunnitteilla, vai nousiko ongelma esille vasta tämän bloggauksen ja sitä seuranneen keskustelun myötä. Ainakin alkuperäisissä suunnitelmissa todettiin, että linjan 136 Suna-yhteys korvataan linjan 531 reittimuutoksella Saarnilaaksoon. Lisäksi mistään korvaavuuksista tai täydentyvistä suunnitelmista ei alunperin puhuttu. Eli voi olla, että ilman keskustelua muutoksia ei olisi tulossa.

Mutta eipä sillä ole väliä miksi ja miten asiat menevät hyvin, kunhan menevät hyvin. Palaan tämän alueen joukkoliikenneyhteyksien järjestämiseen kunhan noita uusia ehdotuksia julkaistaan. 


Voit tutustua Länsimetron jatkeen  liityntäliikennesuunnitelmiin täällä. Muutoksia käsittelevän blogisarjani kaikki tekstit löytyvät täältä. Suunnitelmia voi kommentoida 3.1.2020 asti.

Kommentit

Kiitos, että nostat Sunan alueen bussilinjojen suunnitellut heikennykset esille. Uskomaton suunnitelma, tarkoituksena motittaa koko asuinalue. Täällä on päiväkoteja ja kouluja. Lähimmät kaupat Espoon keskuksessa. Täytyy sanoa, ettei metro meille mitään hyvää tuonut. 

Optimistina totean, että nämä ovat vasta suunnitelmia. Ja juuri sitä syystä nostan tämänkaltaisia esille, että lopputulos olisi hyvä.

Facebookin Puskaradio Suvelassa on maininta, että HSL:n puolella on kyllä jotain suunnitelmia Sunan suhteen, mutta niitä ei vain ole tuotu esiin tässä yhteydessä. En nyt tiedä onko tuo vain virhe suunnitelmien esittelyssä, vaiko kritiikin "helppo kuittaaminen."

Itse kyllä uskon, että Sunan kaltaisella tiiviillä alueella joukkoliikenne toimii myös jatkossa. Mutta ensin pitää vääntää, että niin myös käy.

Ennen oli vertailuja siitä kauanko matkustusajat parani ja huononi kun metro tuli. Silloin matka-aika Sunasta Kamppiin huononi muistaakseni 10-15min (käytännössä ilta-aikaan tietenkin 30min). Paljonkohan ero on tämän uusimman "metrouudistuksen" jälkeen?

Tulkitsinkohan tuota suunnitelmaa oikein, mutta mielestäni 118 jää tulevaisuudessa Espoon keskukseen eikä jatka enää Kauklahteen. Mikkelän liikenneyhteyksiin tämä olisi suuri heikennys.

Tuo tieto löytyy HSL:n liikennöintisuunnitelmista. Muutoksen ajankohta on auki, kun liittyy Kuuriinniityn joukkoliikennekadun käyttöönottoon.

Tuota Kauklahti .- Mikkelä yhteyttä mietin tämän sarjan viidennessä bloggauksessa. Samaisissa HSL:n suunnitelmissa todetaan, että 213:n vuoroväli tiivistyy, ja siten se kompensoi tätä muutosta hieman. Mutta en tiedä merkitseekö se yhtä lisävuoroa tuntiin, vai mitä.

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024