Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 3: Suurpelto ja Henttaa

Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Kolmantena läpikäyntivuorossa on Suurpelto, jossa hyödyt ovat kenties suurimmat. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.

Suurpellon alueella asuvat hyötyvät uudistuksesta luultavasti eniten. Suurpellosta tulee läpikulkureitti kaupunkikeskusten välillä kulkeville linjoille. Niinpä yhteyksiä on niin metroasemille, Espoonlahteen kuin rantaradan varteen.
 
118 tulee kiertämään Kauklahdesta Espoon keskuksen kautta Suurpeltoon ja sieltä Tapiolaan. Vuorovälikin on melko tiivis.
 
Matinkylän ja Leppävaaran väliä tulee kulkemaan linja 532, joka kulkee lähes samaa reittiä kuin nykyinen linja 5. Lisäksi Espoonlahden ja Leppävaaran väliä kulkeva 543 kiertää hieman Suurpellon alapuolelta, toisin kävelymatkan päästä.
 
Kun lisäksi linja 533 tarjoaa yhteyden Matinkylästä Kauniaisten kautta Järvenperään, on ilmeistä että Suurpellossa asuvat hyötyvät uudistuksesta merkittävästi. Toisaalta onhan asukasluku kasvanut, kyllä se joukkoliikenne pitääkin saada paremmaksi asukasmäärien kasvaessa.
 
Edellisen lisäksi Matinkylän suuralueen “sisäinen keräilylinja” 133 päättää pohjoisessa reittinsä Henttaalle. Tämä kohtalaisen harvoin (30 tai 60 minuuttia) kulkeva linja on ainut joka menee Henttaalle asti.
 
Suurpellon suhteen siis:
- tilanne paranee
- yhteyksiä on kaikkialle Espooseen
 
Jos suunnitelmissa on jotain joka kannattaisi näissä vielä muuttaa, jättäkää kommentteja tai olkaa yhteydessä. Näillä näkymin en tule esittämään konsernijaoston kokouksessa muutoksia Suurpellon tai Henttaan joukkoliikenteeseen
 

Otin Länsimetron liityntäyhteyksiin kantaa jo alkuvuonna kun suunnitelmien ensimmäisiä luonnoksia esiteltiin:
Yhteydet lähipalveluihin on turvattava (Länsiväylä 9.2.2014)
Joukkoliikenneyhteyksiä Espoon aluekeskusten välillä
(Helsingin Sanomat 17.3.2014, Sirpa Hertellin kanssa)

 

Kommentit

Uusista bussilinjoista 118B:n vuorotiheys tuntuu ylimitoitetulta. Suurpelto on kuitenkin vielä pitkään pienehkö lähiö. 118B:lle voisi ehkä riittää matkustajia jo nyt, jos sen päätepiste olisi Espoon rautatieasemalla.

Kuurinniitty-Suurpelto –joukkoliikennekatua tulisi kiirehtiä. Sen pitäisi olla valmis ennen metron liikennöinnin aloitusta. Kyseessä on kuitenkin vain pieni tienpätkä.

Joukkoliikennekadun valmistuttua 118 korvaa 134:n. Silloin 136 on Espoon keskuksen liityntälinja metrolle Matinkylään ja 118 Tapiolaan.

118:n profiilia voisi jo nyt nostaa ”Jokeriksi”, joka joskus tulevaisuudessa muutetaan Omnian ja Aallon kampukset yhdistäväksi pikaratikaksi.

Linjastosuunnitelman kuva 41 on outo: Onko suurpeltoon tulossa 3 441 uutta työpaikkaa!?

Kysyn tuosta 118B Espoon keskukseen -vaihtoehdosta. 10 minuutin ruuhka-aikojen vuoroväli Tapiolaan ei varmaan haitanne Suurpellosta asuvia, mutta jatko Espoon keskukseen takaisi saman myös Tuomarilasta, Suvelasta ja Espoon keskuksesta.

Tuo Aallon ja Omnian yhdistävä kampuslinja on oikeasti todella hieno idea. Sopiiko että viljelen sitä aina tilaisuuden tullen? En oikein voi kiitellä oikeaa suuntaa kun kiittelisin nimimerkkiä, joten jos haluat kehuja ideastasi niin laita vaikka sähköpostitse tietosi.

Kysyn myös tuosta työpaikkaennusteesta. Ei tuo työpaikkamäärä selity millään kaupoilla, kouluilla ja päiväkodeilla. Arvelisin että tuo on vanhaa tietoa, aikanaan muun muassa Nokia suunnittelu laajentumista Suurpellon alueelle. Voi olla että luvut ovat tuota perua.

Toivottavasti Suurpellon liikennesuunnitelmat eivät perustu vanhentuneisiin työpaikkaennusteisiin!   Muutenkin tuntuu siltä, että Suurpellon suunnitelmia ei ole päivitetty Nokian vetäytymisen jälkeen. Alueesta ei tullut Nokia-insinöörien kaupunkia kaupungissa paikallisine palveluineen ja kansainvälisine kouluineen, jolle riittää hyvät yhteydet Otaniemen suuntaan.   Suurpelto on keskellä Espoota, ja sillä voisi olla hyvät yhteydet. Alueesta on kuitenkin onnistuttu tekemään keinotekoinen pussinperä, jonne on hyvin vaikeaa ja kallista järjestää toimivaa joukkoliikennettä. Jo pelkästään kansainvälinen koulu edellyttäisi yhteyksiä joka suuntaan.   Joukkoliikennekatu Kuurinniitystä Suurpeltoon on avainasemassa. Se on jo Kuurinniityn kaavoissa, joten siellä ei voi enää valittaa. Suurpellossa katua tuskin vastustettaisiin.   Jos joukkoliikennekatu mahdollistaa luopumisen linjasta 134, se tuo huomattavat säästöt ja kuitenkin parantaa Espoon keskuksen (ja varsinkin kasvavan Kuurinniityn) yhteyksiä.   Ja kaikki ideani ovat vapaata riistaa. Saat esitellä niitä vaikka ominasi. Pääasia, että Espoon liityntälinjastosta tulee toimiva.

Nähdäkseni suunnitelmasta puuttuu se keskeinen tekijä, miten nopeasti Suurpellosta pääsee keskustaan julkisilla? Kulkeeko 107 vielä senkin jälkeen? Entä muuttuuko reitti "suoremmaksi"? Jääkö turhat kierrokset Tapiolaan pois?

Nythän ongelmana on, että 107 kulkee todella harvoin (kyllä 30 minuutin vuoroväli keskellä päivää arkisin ja 1 h viikonloppuisin on liian pitkä) ja lopettaa kokonaan jo ennen puoltayötä. Lisäksi ruuhka-akoina linja kulkee ruuhkaisen Ruoholahden sekä Tapiolan-Niittykummun kautta. Tämä tarkoittaa, että siinä vaiheessa kun Tapiolassa asuva on jo kotisohvalla teekuppi kädessä, samalla bussilla kulkeva suurpeltolainen istuu edelleen bussissa.

Ja vaikkei se liikenneyhteyksiin kuulukaan, niin voisin ennustaa, että pian aukeava koulu Suurpellossa tulee "räjäyttämään" potin Siwassa. Kauppa on pieni ja oppilaat tekevät siitä nopeasti ajanviettopaikan muiden palveluiden ollessa nolla. Ihan vain noin niin kuin kokemuksen syvällä rintaäänellä todettuna :) Asia jota myös kannattaisi pohtia hyvissä ajoin.

 

... niin kuin eivät mene bussit muualtakaa. Mutta Suurpellon yhteydet kyllä paranevat, yhteydet etenkin Matinkylään ovat tiiviit. Tein yhteenvedon ruuhka-ajan vuoroväleistä Suurpellosta eri suuntiin eri linjoilla.

Tapiola 10 min (118 ja 118B)
Espoon keskus 20 min (118)
Matinkylä 10 min (532)
Matinkylä 30 min (133)
Matinkylä 15 min (533)
Kauniainen ja Järvenperä (15 min)
Leppävaara 10 min (532)

Ja metrolla siis sitten Helsingin keskustaan asemasta riippuen +/- 10 minuuttia.

Esimerkiksi Matinkylään pääsisi siis ruuhkatunnin aikana yhteensä 12 eri vuorolla. Jos vuoroväli sattuisi olemaan tasainen, olisi se viisi minuuttia...

Mukana ei ole linjaa 543 Kivenlahti-Leppävaara, joka kulkee Suurpellon eteläpuolelta. Mutta etenkin eteläreunassa asuville pysäkit ovat lyhyen kävelymatkan päässä.

Hei

tämä oli mielenkiintoinen blogi jonka sattumoisin löysin kun etsiskelin joitain suunnitelmia liittyen Kuurinniityn joukkoliikenteeseen. Suunnitelmissahan on ainakin joskus ollut että Kuurinniitystä tulisi tie Henttaan ja Suurpellon suuntaan? Onko mitään tietoa missä tämän kanssa mennään?

Olen nimittäin tiedustellut HSL:ltä että miten Kuurinniityn bussiliikennette voisi parantaa, nythän pääsee yhdellä linjalla (51) Kauniaisiin, mutta sekin menee todella harvakseltaan. Kuurinniittyyn pitäisi ehdottomasti saada läpikulkuliikennettä. Mutta vaikuttaa että kaupungin suunnitelmat ovat jossain aivan muualla kun tällaisessa pussinperässä kuten HSL:ltä annettiin itselleni palautetta. Vai onko tosiaan niin että Kuurinniittyssä pitää vain tyytyä kohtaloon eikä täältä pääse nauttimaan oikein millää sellaisista joukkoliikenneyhteyksistä mistä voisi olla hyötyä ihan arjessakin.

Kiitos vastauksesta etukäteen!!

Kuuriinniitty oli viime syksyn "joukkoliikennepohdinnoissa" vain sivuroolissa, niin kuin koko rantaradan tienoo muutenkin. Mutta oli asia silti esillä.

Linja 118 on suunniteltu kulkevaksi Kuuriinniityn ja Henttaan läpi Suurpeltoon, siis siinä vaiheessa kun katuyhteys tuohon välille rakennetaan. Tie on ollut pitkään suunnitelmissa, ja se on lykkääntynyt monasti, en valitettavasti muista mikä on sen tuorein tilanne. Käsittääkseni kaavapuoli on valmis, kyse on toteutuksesta, HSL:n papereissa luki, että ei ole valmistumassa ennen vuotta 2020.

Jos ja kun tuo katu valmistuu, linja 118 tarjoaa Kuurinniitystä melko tiiviin ja myös aika nopean yhteyden niin pohjoiseen Espoon keskukseen kuin etelään Suurpellon kautta Tapiolaan ja myös metroon. Eli tuossa vaiheessa nykyinen "joukkoliikenteen pussinperä" kumoutuu.

Vuosi sitten HSL:n suunnittelijat ehdottivat, että koko linjaa 118 (nykyinen 18 hieman muutettuna) ei edes olisi, se olisi perustettu vasta kun uusi katu valmistuu.. Tästä pidin meteliä niin julkisesti kuin kokouksissa, ja linja on käytössä myös nyt välivaiheen yli..

Kiitos muuten yhteydenotosta. Alkaen tästä vuodesta en ole enää kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen (joka linjaa Espoon kannan joukkoliikenteen järjestämiseen), mutta seuraan kyllä joukkoliikenteen järjestämistä edelleen siinä missä ennenkin.

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024