Lisää uusi kommentti

Espoon valitulos 2012 ja valtuuston koostumus 1984-2012

Kuvassa Espoon valtuuston koostumus 2013-2016, eli kunnallisvaalien 2012 tulos.

Kokoomus jatkaa Espoon suurimpana puolueena 29 valtuutetulla. Kokoomusta seuraa neljän keskisuuren puolueen rypäs.

Vihreät on jo kohtalaisen selkeästi toiseksi suurin puolue 13 valtuutetun ryhmällään. Sosiaalidemomokraatit ja perussuomalaiset/sitoutumattomat ovat ryhminä saman kokoisia 10 valtuutetullaan. RKP roikkuu samassa porukassa 7 valtuutetun voimin.

Espoolaisittain pieniä ryhmiä ovat kahden valtuutetun voimin vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja keskusta.

Espoon valtuuston koostumus 1984-2012

Tässä kuviossa on yhdistetty valtuutettujen lukumäärä. Kannattaa huomioida että vaaleissa 2012 valtuuston koko kasvoi seitsemällä, jonka seurauksena valtuutettujen kokonaismäärä on aiempaa suurempi.

Kokoomus on koko tarkasteluajan ollut valtuuston selkeästi suurin ryhmä. Suhteessa menestys on kuitenkin silti tällä hetkellä vielä hieman heikompi kuin 1988, jolloin kokoomus oli prosentein mitattuna vielä hieman suurempi.

Sosiaalidemokraattien kannatus on liukunut pikku hiljaa alemmas. Vuoden 2008 notkahduksesta puolue pääsi kipuamaan hieman ylemmäs, mutta 15 valtuutetun ryhmän sijaan puolue alkaa olla kenties pysyvästi 10 valtuutetun kokoluokassa.

Vihreiden kannatus sahasi pitkään edestakaisin, parempaa vaalitulosta seurasi huonompi vaalitulos. Vuonna 2008 vihreät nousi ensimmäistä kertaa Espoon toiseksi suurimmaksi puolueeksi, ja nyt 2012 asema vahvistui.

Perussuomalaiset ja sitoutumattomat olen yhdistänyt yhdeksi porukaksi, viime kerrat perussuomalaiset ja sitoutumattomat ovat näet muodostaneet yhteisen valtuustoryhmän. Jos edellämainittuja tarkastelee yhtenä ryhmänä, Espoon "jytky" ei ole ollut kovinkaan suuri. Tosin kannatus on ollut jo muutamien vaalien ajan nousussa.

RKP:n kannatus on ollut hyvin tasainen. Kannatus on vaihdellut koko tarkasteluajan 6 ja 8 valtuutetun välillä.

Pienpuolueiden keskustan, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien kannatus on sahannut 1-5 edustajan välillä. Tällä hetkellä kukin valtuustoryhmä on kahden valtuutetun kokoinen.

Mitä kuviosta voi päätellä?

(1) Kokoomuksen asema selkeänä ykköspuolueena on tasainen ja vakaa. Toinen vakaassa tilanteessa oleva puolue on RKP.

(2) Vihreät näyttävät valloittaneen kakkospuolueen aseman sosiaalidemokraateilta, joiden kannatus on liukunut tasaisesti alaspäin.

(3) Perussuomalaiset/sitoutumattomat ovat nousseet samalle tasolle sosiaalidemokraattien kanssa. Nähtäväksi jää vakiintuuko tämä tilanne vai onko suunta vielä ylöspäin. Uskon että vastaus tähän löytyy siitä, lähteekö ryhmä tekemään tosissaan töitä.

(4) Espoossa pienten puolueiden, eli keskustan, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien, asema on tukala. Tilaa ei vaikuta olevan, sillä yläpuolella on ruuhkaa.

 

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024